Yllä: lähtötunnelmissa
Koska sain blogin aloitettua vasta nyt, julkaisen "vähän" myöhässä lyhyen reissukuvauksen Sloveniasta Soca-joelta, jossa olimme melontareissulla Kristiina Anttilan, Juho Vaaralan ja Tuomas Vaaralan kanssa huhtikuussa 2009. Huhtikuussa 2010 on tarkoitus mennä Socalle uudestaan seuran retkelle ja jatkaa sieltä sitten pienemmällä porukalla Val Sesiaan kriikkailemaan. Sitä odotellessa voi tunnelmaan virittäytyä viime retken fiiliksin:
la 25.4.
Lähdimme Rovaniemeltä perjantai-iltana yhdeltätoista ja ajelimme yön yli Helsinkiin. Saimme Krissen kajakin ja muut tavarat tsekattua sisään jo aamupäivällä puoli kymmeneltä, vaikka kone lähti vasta puoli kahdelta ja tavallisesti check-in aukeaa kahta tuntia ennen koneen lähtöä. Kajakin rahti määrittyi pituuden mukaan – yli 2 metrin urheiluvälineen rahtimaksu oli peräti 150 euroa yhteen suuntaan. Alle 2 metrin pelipaatin saisi rahdattua 70 eurolla. Vähän epäselväksi jäi se, pitäisikö urheiluvälineiden rahteja määrittää – siis lentoyhtiöiden omien sääntöjen valossa – painon vai pituuden mukaan. Jos kriteerinä olisi paino, saisi alle 20 kg laskupaatin rahdattua 70 eurolla. Epäilimme, että kriteeri saattaa vaihdella sen mukaan, miten virkailija sääntöjä tulkitsee. Joka tapauksessa kajakin paikka on etukäteen varattava lentoyhtiöltä, joka liittää tiedon varaukseen. Tässä yhteydessä täytyy puolestaan ilmoittaa kajakin ulkomitat (esimerkiksi 250 x 65 x 35).
Lennot Frankfurtin kautta Venetsiaan olivat ajallaan ja myös Kristiinan kajakki ja suksipussi meloineen tupsahtivat ylisuurten matkatavaroiden luukusta. Yllätys odotti autonvuokrausluukulla, jossa ilmeni, että varaamassamme autossa ei ollutkaan kattotelineitä, vaikka sellaiset sähköpostitse luvattiin. Vuokrafirmalta ei löytynyt edes autoa, jossa olisi kattokiskot. Koko Marco Polon lentokentän noin kymmenestä autonvuokraamosta ei löytynyt kuin viitisen autoa, joissa oli kattokiskot. Kattotelineitä ei ollut yhdessäkään, eikä kukaan tiennyt, mistä niitä olisi voinut vuokrata. Vaihtoehtoja oli siis kaksi: joko jätämme Kristiinan kajakin Venetsiaan tai sitten vuokraamme auton, johon a) mahtuu sisälle laskupaatti, tavarat ja neljä ihmistä ja jossa b) on kattokiskot, joihin myöhemmin voisimme vaikka ostaa telineet. Tällaisia autoja oli tasan yksi, ja se oli tietenkin yksi kalleimmista tarjolla olevista. Vaihtoehtojen puutteessa päädyimme kuitenkin vuokraamaan tämän Renault Koleosin, johon saimme itsemme ja tavarat jollain lailla sisään. Loppumatka Udinen kautta Sloveniaan ja Zagaan sujui yllätyksittä, vaikka takapenkillä olikin ilmeisen tiivis tunnelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti