Trollforsen osa 2, Paltvalsen ja Björnidet

Yllä: Sami Paltvalsenissa. Kuva Tuomas Vaarala.

Creeking Deltan jälkeen Piteåjoki levenee järveksi, jonka rannalla leirintäalue on. Kesällä pidimme leiriä eteläpuolella, jossa kiuaskivetkin ovat valmiina.

Järven jälkeen joki jatkuu isoaaltoisella koskella, jossa Paltvalsen-peliaalto on. Koski on luokkaa III / IV mutta ei sisällä mitään erityisen vaarallista. Keskelle on vältettävä hontto, mutta se on helppo ohittaa. Oikean laidan aallot ovat voimakkaasti kaatuvia, mutta niissä ei tapahdu yleensä mitään kärrynpyöriä pahempaa. Koski on haluttaessa helppo sniikata oikeasta laidasta.

Ola Paltvalsenin koskessa



Itse Paltvalsen on hyvä peliaalto aaltohonttojonon lopussa. Tällä heinäkuun puolivälin reissulla vettä oli vähänlaisesti ja aalto ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta melottavissa kuitenkin. Aivan pienellä ja myös isolla vedellä aalto katoaa kokonaan. Paltvalsenilla pidettiin Euroopan cupin freestylekisat pari vuotta sitten.

Krisse ja takaperin voltti Paltvalsenissa



Eki surffaa



Liikennettä Paltvalsenilla



Melonnan iloa: Sami ja Niko





Paltvalsenin jälkeen tulee jälleen pieni järvi, jonka jälkeen on vuorossa Ön. Önin muodostavat Newbievalsen ("Aloittelija-aalto"), joka on oikeastaan pieni pelihontto ja sitten lyhyt isovetinen III-luokan koski. Tässä joki jälleen haarautuu ja tällä kertaa kolmeen osaan. Tällä kertaa meloimme alapätkän kahteen otteeseen, ensin perjantaina rautatiesillalle ja sitten sunnuntaina maantiesillalle saakka. Molemmilla kerroilla meloimme oikeaa reittiä, joka on helppo mutta mukava. Keskimmäinen haara on hieman vaikeampi ja se myös alkaa kiinnostavasti: koko joki putoaa noin 2-2,5 metrin Elomsfalletissa, jonka alla on iso hontto. Vasemmalla reitillä on oikeastaan vain yksi kiinnostava koski. Sekä keskiosa että oikea laita ovat joka tapauksessa Önin ja Elomsfalletin jälkeen yläosan Creeking Deltan tapaista mutta helpompaa melottavaa. Varsinkin oikeassa laidassa linjat ovat erittäin selvät ja isompia vaaroja ei ole lukuunottamatta yhtä siivilää ja oikean laidan suuria honttoja vähän alempana. Melonta on parin kilometrin verran jonkinlaista III-luokan creekkiä ja sitten alkavat Mellersta Trollforsanan isoaaltoiset kosket. Ensimmäinen mahdollinen lopetuspaikka on ensimmäisen ison kosken jälkeinen rautatiesilta ja toinen kymmenisen kilometriä alempana sijaitseva maantiesilta. Siltojen välissä on muun muassa liki 4 kilometriä pitkä III / IV -luokan Hundforsen.

Önin jälkeinen oikea laita (nimeltään Björnidet) on siis helppo meloa ja hyvin se meni kaikilla tälläkin kertaa. Mukana perjantaina oli Trollin ensikertalaisena Risto, jolla laskut menivät oikein mukavasti. Lauantaina joukkoon liittyivät vielä Suvi ja Simo. Tapahtumia lauantaina riittikin sitten jonkin verran, Risto otti Björnidetin alussa parikin uintia ja Suvi ui ikävän näköisen siivilän läpi alempana paikassa, joka näyttää helposti todella vaarattomalta. Isommilta kolhuilta onneksi vältyttiin. Lauantaina meloimme vielä Samin, Jannen, Juhon, Runnakon Tuomaksen, Ekin, Olan ja Suvin kanssa alapätkän maantiesillan lähelle asti.

Olennainen osa Trollin reissua on tietenkin leirielämä. Telttasauna lämpesi tavalliseen tapaan ja myös nuotiolla melottiin aivan järjettömistä hontoista ja ties mistä iltamyöhään. Näitä kuvia katsellessa on hyvä suunnitella tulevan kesän reissuja.

Trollforsen osa 1, Creeking Delta

Yllä: Tuomas keskimmäisessä koskessa Creeking Deltalla

Norjasta ajelin takaisin Ruotsiin ja Trollforsenille torstaina. Juice jäi vielä melomaan Sjoan festivaaleille ja Krisse ja Tuomas ajelivat omalla autollaan perästä myös Piteåjoelle. Porukkaa paikalle kerääntyi enemmänkin, sillä torstain ja perjantain aikana Trollille tulivat Rovaniemeltä ja lähialueilta OlliVain, Niko, Simo, Tiina, Noora, Aksu, Sami, Janne, Ola, Risto ja Suvi ja Kuusamosta Runnakon tuomas ja Ollilan Eki. Päivät menivät tavalliseen tapaan Creeking Deltaa ja alapätkää meloessa. Myös Paltvalsen toimi mukavasti.

Piteåjoen Trollforsen sijaitsee joen latvavesillä päin lähellä Moskoselin kylää. Storforsenilta matkaa Röllikoskille tulee noin 60 km. Nimensä alue lienee saanut sen erikoisesta geologiasta: lähiympäristö ja varsinkin joenpohja on täynnä kallioita ja valtavia siirtolohkareita, joiden välissä joki pujottelee. Ei ole vaikeaa kuvitella, että kivet muistuttavat auringossa liian pitkään viihtyneitä peikkoja tai että pahansisuinen melontajättiläinen on niitä paiskonut pitkin koskia.

Trolli koostuu usemmasta osasta, joiden välissä on leirintäalue. Alueella ei ole palveluja lukuunottamatta siistiä ruotsalaistyyliin koristeltua ulkohuussia. Lappilaismelojilla alkaa tosin olla Trollilla melkein "oma" leiripaikka, johon on piiloteltu ja kerätty kaikenlaista mukavaa, kuten telttasaunan kiuaskivet.

Leirintäalueen yläpuolista melontapätkää kutsutaan Creeking Deltaksi, mutta alkuperäiseltä nimeltään se taitaa olla Fätnafåran tai yksinkertaisemmin Övre Trollforsarna. Delta lähtee järvestä, josta Piteåjoki laskee alaspäin useampana haarana. Toinen mahdollinen melontahaara on Flottarrännan eli Tukkiränni, mutta se on osin luokkaa VI eikä sitä juuri meloskella.

Creeking Delta muodostuu useasta pienemmästä koskesta. Aivan aluksi on pieni koskenliplatus ja tämän jälkeen II- tai III-luokan pikku luiska. Luiskan jälkeen tulee ensimmäinen isompi koski. Luokitus pyörii IV:n paikkeilla, kuten koko Deltalla yleensäkin. Koski on lyhyt ja muodostuu kahdesta luiskasta. Vaativampi keskilinja on sekin melko suora ja oikea sniikkilinja muuten vaan helppo. Toisen luiskan jälkeen tulee pikku allas ja heti perään parin metrin köngäs. Könkään vasemmassa laidassa on hontto, mutta tekniikalla ei ole isommin väliä, jos laskulinja on hyvä. Tosin altaassa on pari kiveä, ja pystyssä pysyminen vähentää kypärän naarmuuntumista.

Tuomas keskilinjalla



Ola puskee toisen luiskan hontosta läpi



Tapio ja köngäs



Könkään jälkeen tulee jälleen siis iso allas - koko Delta on drop-pool -tyyppistä creekkiä - , josta joki laskee parin pienemmän kosken kautta koko Deltan vaikeimpaan koskeen. Tämä "keskimmäinen koski" on yläosan koskista pisin ja teknisin. Itse jätin tällä kertaa kosken väliin.



Tämän jälkeen vuorossa on sitten monen suosikkipaikka eli Fätnafallet. Tämä "Autoboof" on kolmimetrinen putous, jonka keskellä on automaattisen booffin tarjoava kivi ja alla turvallinen allas. Honttoa ei käytännössä ole. Autobooffia lasketaan usein useampia kertoja, kanto takaisin on lyhyt ja helppo.

Autobooffissa harvoin sattuu mitään ihmeellistä, mutta tällä kertaa kolistelimme Olan kanssa putouksen alas vähän erikoisemmin. Itse meloin toisella kerralla booffikiveen vähän liian oikealta. Kivi tökkäsi minut pois tasapainosta, jonka jälkeen tipuin alla olevaan luiskaan hieman poikittain. Luiska käänsi minut ympäri kesken pudotuksen ja kyynärsuojat saivat kevyttä kivikosketusta. Videolla tilanne näytti vähän ikävältä ja oli hyvä muistutus siitä, että myös turvalliseksi koetussa ja tutussa paikassa voi kolista kummasti, jos ei ole tarkkana. Ola teki samantyyppisen liikun ja laski booffikiven oikealta puolen. Tasapaino säilyi kuitenkin minua paremmin ja Ola kolisteli oikein päin alas. Booffiveto meni näyttävästi vain tyhjän päälle.

Tässä vielä booffi lävähtää ihan hyvin



Olan vuoro



Nikon tyylinäyte



Fätnafalletin voi halutessaan ohittaa myös laskemalla sen vieressä olevan tupladropin. Näistä kahdasta Fätnafallet on helpompi.

Autobooffin jälkeen melojaa vastaan tulee taas hetken verran helpompaa pujottelua, pieniä luiskia ja väisteltäviä honttoja. Parin-kolmensadan metrin päässä on sitten Labyrintti, joka on henkilökohtainen suosikkini koko Deltalla. Labyrintti on oikeastaan ihan samanlaista pujottelua kuin edeltäväkin osa, mutta hieman vaikeampaa. Mukavimmassa kohdassa on oikealle kaartava köngäs, joka lasketaan honttojen välistä hauskan kierreaallon kautta. Labyrintti päättyy kohtaan, jossa lasketaan suoraan alas vasenta laitaa ja väistetään kiviseinä oikealle kaartuvan puskuriaallon avulla.

Labyrintin jälkeen joessa on pari leveää 1-2 metrin luiskaa tai köngästä, joissa on honttoja mutta myös selviä kieliä. Luiskien jälkeen vuorossa on massiivinen loppuluiska, jonka voi laskea kolmea reittiä pitkin. Eniten käytetty lienee keskireitti, vähemmällä vedellä lasketaan vasenta reittiä ja isommalla vedellä luiskan voi ohittaa laskemalla siksak-rännin oikeassa laidassa. Luiska on teknisesti helpohko, mutta hyvin epätasainen ja kivinen. Uinnissa seuraa varmuudella ikäviä kolhuja ja mahdollisesti muutakin.

Ola loppuluiskassa



Aapo Halonen siksak-rännissä edellisvuoden kesällä



Loppuluiskan jälkeen Delta päättyy kävelysillan yläpuolella olevaan viimeiseen könkääseen. Tässä könkäässä on aika tiukka hontto ja kielikin on aika kapea. Jos laskulinja on hyvä, ei ongelmia kuitenkaan luultavasti tule.

Seuraavaksi: Trollforsen osa 2, Paltvalsen ja Björnidet

Skjåk wave

Tapio Skjåkissa. Kuva Tuomas Vaarala.

Skjåk wave on nimensä mukaisesti Skjåkissa sijaitseva peliaalto. Muuta melottavaa ihan vieressä ei varsinaisesti ole, ellei sitten halua retkeillä Otta-jokea pitkin. Hieman ylempää tosin löytyy jämäkämpää V-luokan melottavaa, esimerkiksi Skjoli. Sjoalta Skjåkiin on matkaa noin 60-70 km eli ajassa reilu tunti. Aallon vieressä on leirintäalue, jonka laidasta on aallolle matkaa noin 20 metriä eli melontareissusta ei tule pitkää. Aalto ei kuitenkaan toimi aina.

Toimiessaan Skjåk wave on todella hyvä. Se on kohtuullisen nopea ja mahdollistaa kaikenlaiset aaltoliikkeet osaavalle. Johonkin Matkakosken nopeaan aaltoon verrattuna Skjåk wave on kuitenkin hidasta lipsuttelua ja sellaisena se sopii myös aloittelijalle. Yhtä aikaa aalto on aika iso ja siinä on todella helppo pysyä, kunhan oppii sen tavoille.



Skjåkissa olivat yhtä aikaa kanssamme harjoittelemassa Mariann Saettherin ja Curtis Tylerin Youngboatersit (http://www.youngboaters.com/Youngboaters/Velkommen.html). Youngboaters on norjalaisista junioreista koostuva ryhmä, jota Mariann ja Curtis valmentavat ja joka kokoontuu melomaan yhdessä muutaman kerran kesässä. Nuoret asustelivat aallon vieressä leirintäalueella, ja monella oli mukana koko perhe. Aika hyvin Mariann ja Curtis olivat saaneet myös isät ja äitit motivoitua touhuun mukaan. Innostuin mallista välittömästi ja tulevaisuudessa sitä onkin tarkoitus soveltaa sopivalla tavalla Roimeloon junioritoimintaan.

Jouduin lähtemään aallolta parin tunnin melonnan jälkeen jälleen kohti Trondheimia. Muutenkin melontavauriot alkoivat vaivata - kiertäjäkalvosin alkoi kipeytyä tosissaan ja silmätkin kärsivät valoherkkyydestä. Tämä vaiva tahtoo vaivata pelimelonnassa aina joskus oikein kirkkailla ilmoilla ja pitkillä sessioilla, mutta se on ollut aika hyvin ehkäistävissä aurinkolaseilla. Joka tapauksessa aallolla melottiin iltapäivällä lähtöni jälkeen freestylekisa, jossa suurin osanotto taisi olla junnusarjoissa. Suomalaisedustus aikuisissa oli ihan komea ja tulihan sieltä pari mitalisijaakin - ei kuitenkaan sitä kaikkein kirkkainta.

Alla: strategiat kuntoon ennen kisaa.



Satu Vänskä-Westgarth ja clean spin.



Tapio ja silmiin sattuu.



Seuraavaksi: Röllikoski eli Robotti Ruttuset melomassa. Siis Piteåjoen Trollforsen ja Creeking Delta.

Norja osa 2: Store Ula

Store Ula (Ylä-Ula) on klassikkocreek, joka virtaa Rondanen kansallispuistosta kohti Ottaa. Laskupätkän alkuosa on avotunturissa, ja maisemat ovat komeat. Auto jätetään maksulliselle parkkipaikalle, josta myös retkeilijät lähtevät Rondaneen. Muutama kruunu kannattaa varata maksun maksamista varten. Tunturiin päästäkseen on maksettava myös tietulli, joka maksetaan puomiautomaattiin jo alempana.



Itse laskupätkä on ehkä neljän kilometrin mittainen ja siihen mahtuu monta kiinnostavaa droppia. Alussa on ehkä kilometrin pätkä tasaista virtaa ja pieniä droppeja, noin luokkaa III. Oikealle kääntyvässä mutkassa on ensimmäinen jyrkempi luiska, jonka jälkeen tulee ensikertalaiselle ensimmäinen skoutattava koski. Tässä koskessa on ensin pieni droppi ja noin kymmenen metrin päässä toinen droppi, jonka keskellä on hontto.

Juice luovii hontosta ohi:



Lyhyen rauhallisemman liplatuksen jälkeen oli vuorossa kuohuva mutta helpon oloinen luiska, joka myös oli helppo laskea. Ulan luiskat ovat vähemmän creekkiä meloneelle aika otollisia, sillä ne ovat kohtuullisen tasaisia ja linjat ovat usein suoria ja helppoja. Kaatuminen kannattaa silti jättää vaikka sinne Playrunille ainakin luiskan yläosassa.



Yläosan jälkeen vuorossa on portageputous, jossa Mikun mukaan kuulemma on linjakin jossain (??). Putouksen jälkeen joki änkeää kanjoniin, jossa tarjolla on sitten yhtämittaista pääasiassa III-luokan pujottelua ja pari tiukempaakin paikkaa. Heti kanjonin alussa oli ehkä tiukin kohta, jossa linja meni sen verran kapeaksi, että poikittaisella kajakilla paikasta ei kannata yrittää. Krisse tuli paikkaan puolittain vinossa ja jäikin pinniin, mutta onneksi vain pariksi sekunniksi.





Kanjonin jälkeen vastaan tulevat Ulan kuuluisimmat luiskat, joissa myös melontafestivaalien Extreme Race lasketaan. Itse jätin jämäkimmät näistä väliin, mutta Juice ja Tuomas näyttivät mallia:









Yllä olevan putouksen alle päättyy myös Sjoa River Festivalin Ula Extreme Race, joka lasketaan kelloa vastaan vuorottain. Samanlaisia Extreme Race-kisoja järjestään maailmalla muuallakin, mutta Suomessa vähemmän. Pohjoisessa ei ole tainnut olla yhtäkään viime vuosina ainakaan.

Luiskien jälkeen joki virtaa jonkin matkaa vähän rauhallisemmin. Ennen take-outia matkalla on vielä kaksi isompaa droppia, joista ensimmäinen on vähän haastavampi tupladroppi, kokonaiskorkeudeltaan ehkä 4-5 metriä. Tässä pitää ensin hakea laskulinjaa dropin vasempaan laitaan ja booffata välialtaaseen. Ensimmäinen booffidroppi on aivan vertikaali ja booffin kannattaa onnistua. Toinen osa droppia on vähän luiskamaisempi ja se lasketaan oikeasta laidasta. Erehdyin tavoitelinjalta puolisen metriä, mutta Miku taisi Ruotsissa erehtyä viisi metriä, eli vielä lähestyminen ei ollut pahakaan. Tyylistä ei ehkä tullut pisteitä, mutta onneksi katsojiakin oli rajoitetusti.

Viimeinen pieni droppi meni kaksijakoisesti. Olin jo aika väsynyt 1600 kilometrin yhtämittaisesta ajamisesta ja muutaman päivän melonnasta uusissa jännissä paikoissa, ja tämä taisi alkaa näkyä otteen herpaantumisena. Skouttasin yksinkertaisen dropin ja tulin ihan oikein laskulinjaa, mutta booffi ei oikein lävähtänyt ja tipuinkin altaaseen sitten pää edellä. Veden alla tuntui, että olen hontossa, ja ensireaktiona oli tulla kajakista pois ennen kuin edes ehdin oikeastaan miettiä asiaa.

Kun pääsin pinnalle, huomasin, että en ollut honttoa lähelläkään ja että eskimoita olisi voinut tehdä vaikka sata metriä. Tästä sisuuntuneena kannoin kajakin takaisin ja laskin dropin uudestaan. Nyt kaikki meni kohtuullisen normaalisti, mutta on se vain jännä, miten mieli voi tehdä väsyneelle ja tilannetta jännittävälle melojalle tepposet, ennenkuin tietoisuus ehtii mukaan. Tapanani ei ole ollut uida kuin vasta siinä vaiheessa, kun happi ei muuten kerta kaikkiaan riitä, mutta on jännää, miten ihminen saattaa toimia väsyneenä hetken mielijohteesta.

Siinä mielessä tämä oli vain hyvä signaali kasvamiselle melojana, että yritin ottaa tapahtuneesta opikseni ja tiedostaa sen, että hätäillä ei kannata ja että uiminen yleensä on se huonompi vaihtoehto. Samoin on ilmeisesti pakko myöntää, että itse kullakin saattaa tulla hätäreaktio jossain yllättävässäkin tilanteessa (paitsi ehkä Juicella). Myöhemmin on onneksi tullut paljon tilanteita, joissa eskimoita on saanut repiä urakalla ja myös isommissa koskissa, eikä ole tullut mieleenkään olla tekemättä niitä ilman pakottavaa syytä. Toisin sanoen tästä ei onneksi tullut tapaa. Uiminen on kyllä sinänsä ok ja kuuluu lajiin.

Boof...



...ei pysy asento...



...mutta sinnehän se molskahtaa.



Tyytyväinen meloja



Tavallinen take-out tulee kohtapuoliin tämän dropin jälkeen. Take outin jälkeen joki laskee kivisen näköistä koskea kävelysillan alle ja siitä kuuluisiin Ulan putouksiin. Putouksia on neljä, joista kolme ensimmäistä on myös melottavissa sopivalla vedenkorkeudella. Kolme ensimmäistä ovat korkeudeltaan muistaakseni 6, 4 ja 8 metriä. Viimeinen onkin sitten 17-metrinen ja se kannattaa jättää luultavasti väliin millä tahansa vedenkorkeudella.

Ulan väliosuudet ovat kaikkinensa noin luokkaa III. Laskupätkän ylä- ja alaosan dropit ovat melko selvää nelosta ja keskiosan suuret luiskat vitosta. Väliosuudetkin ovat todella mukavia, niiltä löytyy muun muassa tällaisia paikkoja:





Seuraavaksi: Skjåk Wave ja norjalaista junioritoimintaa

Norja osa 1: Sjoa Playrun

Nyt kun reissun melonnat ovat vielä jollain tavalla muistissa, on syytä kirjata ylös myös näitä tapahtumia. Kohta kosket pienenevät mielessä liikaa ja oma melonta alkaa näyttää hallitummalta kuin ehkä olisi syytä.

su 12.7.2009

Juice, Tuomas ja Krisse olivat ajelleet Norjaan perinteiselle lomareissulle jo parisen viikkoa ennen minua. Pojat ja tytöt olivat meloneet paitsi Sjoan alueella myös Vossin suunnalla, jossa varsinkin oli ollut hassua vettä pitkin pätkin. Tuomaksen Vimeossa on hyvää materiaalia jo nyt muun muassa Brandsethilta ja eiköhän sinne tule lisääkin jossain vaiheessa.

Ajoin Norjaan suoraan Ruotsin poikki eli tulin vuonomaahan Hattfjeldalin kohdalla. Reittivalinta on hyvä Norjaan asti, Ruotsin läpi on leppoisaa ajella ja maisemat Vindefjällenin alueella ovat mahtavat. Matkalla voi pysähtyä myös melomaan esimerkiksi Vefsnaa, joka virtaa länteen alas vedenjakalta. Tielle Vefsna näytti isovetiseltä drop-pool - tyyppiseltä joelta, ja sitä se suunnilleen kuulemma onkin. Alueella on myös muita melottavia jokia, kuten Krutåga (synkän näköistä) ja Unkerelva.

Jos tätä reittiä ajaa, kannattaa ehdottomasti myös pysähtyä melomaan vaikka juuri Vefsnaa. Norjan päätie eli kuutostie Hattfjeldalista etelään on nimittäin niin HIDAS, että sitä kautta ajaminen ei muuten ole miellyttävää. Åren kautta matkaa tulee enemmän, mutta tiet ovat nopeampia pidemmän matkaa eli käytännössä Norjaa pitkin pitää ajaa vähemmän.

Yövyin matkalla avovaimoni sukulaisissa Trondheimissa, joka onkin sopivassa paikassa päivämatkan päätteeksi. Sieltä ajelin seuraavaksi päiväksi sitten Sjoalle - matkaa tuli noin 250 km / 5 h - , josta löysin leiripaikan ensikertalaisena vähän vaivalloisesti. Kayak Camp on vasitusti melojia varten pykätty leirintäalue, joka on rakennettu Sjoajoen rannalle ja jonka edustalla on hieno slalomrata. Kisoja radalla ei ole pidetty ilmeisesti kuin kerran parikymmentä vuotta sitten eli heti sen valmistumisen jälkeen. Suuri osa junnukisailijoista suoritti kisassa kuulemma uinnin ja ajatui alla odottelevaan Åmotiin, minkä jälkeen kilpailuja ei ole paikassa pidetty. Toinen ja ehkä painavampi syy saattaa olla se, että slalom ei yleensäkään creekkien luvatussa maassa ole kovin suosittua. Norjalaisethan eivät ole harrastaneet myöskään pelimelontaa erityisen innokkaasti.

Tuomas, Juice ja Krisse tulivat kohtapuoliin jostain melomasta, ja syönnin jälkeen lähdimme vielä illaksi melomaan Sjoan Playrunia, joka on varmasti yksi Norjan tunnetuimmista melontapätkistä.

Playrun on 6 kilometriä pitkä III-luokan pätkä, jossa välillä on pienempää liplatusta. Pätkä on nimensä mukaisesti aika leppoisaa melontaa ja koko osuus soveltuu mainiosti monenlaiseen pelipaateilla kikkailuun. Heti lähtöpaikan jälkeen tulee Minisurf-hontto, jossa voi kolistella vähän ja ottaa tuntumaa surffaukseen. Kohta on vuorossa ensimmäinen tiukempi koski, joka on - kuten koko Playrun - lähinnä mukavaa aaltojonoa. Kickflippejä voi kokeilla ja välillä mennä vaikka katollaan, vettä tuntuu riittävän hyvin. Minisurfin jälkeen kosken alussa on myös ohitettava hontto, jossa Tuomas on joskus kuulemma surffailutkin.

Noin puolivälissä pätkää joki ahtautuu Chocolate Canyoniin, joka on kai saanut nimensä siitä, että täällä raft-asiakkaat eli kumilauttailijat pysähtyvät evästämään. Kanjonin jälkeen tulee pätkän ehkä isoaaltoisin koski, joka kääntyy oikealle. Piakkoin on vuorossa Jölgenin aalto, joka ei tosin toiminut meidän ollessamme melomassa. Lopussa on sitten vielä Playrunin ainoa vakavammin varottava kohta eli Faukstadin hontto. Itse varottava pourover on joen oikeassa laidassa ja vasemmalla on leveä laskulinja. Paikalla on myös mukava holtiton pelihontto. Honton yläpuolella on isoaaltoinen koski, ja jos siinä ottaa uinnit niin voi hypoteettisesti päästä tutustumaan myös pouroveriin.

Playrunin voi meloa myös Kayak Campiin asti. Ennen leirintäaluetta onkin pätkän haastavin kohta, S-mutka ja Washing Machine-hontto.

Kuvia Playrunilta on mulla vähän huonosti. Yläkuva on iltaotos S-mutkasta ennen leirintäaluetta. Lisää kuvia on muun muassa Adrian Tregogningin ottamana osoitteessa

http://adrian.playak.com/index.php?option=com_content&task=view&id=47&Itemid=6

Seuraavaksi: Store Ula

Slovenia osa 6

Yllä: Bunkerji

jatkuu...torstai 30.4.

Pari-kolme ensimmäistä kilometriä Bunkerjin put-in / takeout – pisteeseen asti olivat helppoa I-II luokan koskea. Bunkerjissa joen luonne muuttui. Seurasi ehkä puolentoista kilometrin tekninen osuus, jonka vaikein koski oli heti ensimmäinen. Siinäkin linja tosin oli suora ja helppo. Bunkerjista alkava osuus on ehkä Socan teknisin ja joki on täällä paljon pienempi kuin esimerkiksi alhaalla Otonassa. Vettä oli edelleen runsaasti, Bokan mittauspisteessa noin 1,7 (keskivetenä pidetään yhtä metriä).



Yllä: Bunkerjin alapuolella oli hauska alamäkikoski.

Pätkän kruksi Smukclikan kanjoni on vuorossa noin 300-400 metriä Krsoveckin sillan jälkeen. Ennen kanjonia joessa ei ole oikein akanvirtoja, mikä voi tuottaa ylimääräistä ohjelmaa. Rantautuminen kannattaa joka tapauksessa suorittaa vasemmalla, jossa on hyvä polku skouttaamista ja mahdollista kantamista varten.

Meillekin rantautuminen tuotti vähän vaikeuksia. Kanjoni alkoi jo näkyä, kun revimme aukkopeittoja pois ja hypimme kajakeista rannalle. Operaatiossa Juicen kajakki hörppäsi toivottua enemmän vettä ja karkasi melojansa ulottuvilta. Näillä virtaamilla kajakkia oli mahdotonta saada kiinni, ja saatoimmekin vain seurata sen ajautumista kanjoniin.

Juicen punainen Habitat löytyi pyörimästä kanjonin alaosasta akanvirrasta. Tarkastelun jälkeen totesimme, että paras keino noukkia kajakki takaisin melontakäyttöön olisi hakea se melomalla. Tuomaksen kanssa lähdimme siis kajakinhakuun.

Smucklikan kanjoni tällä vedenkorkeudella (1,7) oli ehkä pätkän ainoa kohta, jonka luokitus oli selkeästi IV. Heti rotkon alussa oli joen poikki kaatunut puu, joka lepäsi noin metrin korkeudella vedenpinnasta kallioiden varassa. Tämän jälkeen vesi ahtautui kanjoniin, jossa oli oikeastaan yksi selvä vaikeampi kohta. Tässä paikassa vesi virtasi s-mutkassa vasemmalle, oikealle ja taas vasemmalle. Tällaisella isommalla vedenkorkeudella vesi oli aika paineista ja turbulenttia, ja aallot kaatuvia. Tuomas teki ensimmäisen eskimon jo puun kohdalla, kun Sniperin perä imeytyi veden alle. Toinen eskimoharjoitus alkoi vähän ennen pahinta möyhyä ja pientä kaatuvaa aaltoa, jonka jälkeen kanjonissa oli melko iso tasku ja paljon pyörivää vettä. Itse kaaduin aallossa juuri ennen tätä pockettia. Eskimo möyhyävässä taskussa oli vähän vaikea, mutta muuten kanjonin lasku oli ehkä helpompi miltä se pelokkaan laskijan mielessä tuntui ennen laskua.

Saimme Juicen kajakin pois akanvirrasta kallioiden välistä, jonka jälkeen Juice ja Tuomas laskivat kanjonin vielä uudestaan.

Alla: Smucklika riippusillalta kuvattuna



Loppupäivinä meloimme joitakin pätkiä vielä uudelleen ja Juice ja Tuomas meloivat myös luonnollisen slalomradan, joka olikin selvästi Classic Sectionia vaikeampi mutta kuulemma oikein mukava. Kävimme katselemassa myös paikallisia nähtävyyksiä, kuten Planican lentomäkeä ja ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusrakenteita. Alueella taisteltiin tuolloin urakalla, niin sanottu Isonzon rintama halkaisi laakson pitkään.

Kaikkinensa Soca on varmasti yksi hienoimmista melontakohteista kehittyvälle melojalle. Greidit pyörivät siiviläkanjonia lukuunottamatta II:n ja IV:n välillä eli mitään erityisen hankalaa joelta ei löydy. Maisemat ovat mahtavat ja vesi käsittämättömän hienon väristä. Koko joki on myös melontaystävällinen, put-init / take outit ovat huollettuja ja ne on merkitty kyltein. Melontakauppoja on monta ja yleinen hintataso kohtuullinen.

Slovenia osa 5

Yllä: Tuomas Koritnican kanjonissa.

to 30.4.

Eilinen meni omalta osaltani pientä migreeniä parannellessa, mutta tänään pääsin taas vesille. Meloimme aluksi Juicen ja Krissen kanssa Socaan laskevan Koritnica-joen, jonka Tuomas ja Juice olivat jo edellisenä päivänä laskeneet. Koritnica virtaa osittain Trivlakin kansallispuistossa, eikä sen yläosassa saa meloa. Ylin sallittu put-in on Sutze, joka sijaitsee ehkä viisi kilometriä Bovecin kylästä pohjoiseen. Heti put-inin jälkeen on joen ehkä haastavin koski (nuoteissa IV, pohjoismaisilla kriteereillä ehkä III / III +), jonka jälkeen Koritnica ahtautuu alle kaksi metriä leveään kanjoniin. Lähestyminen kanjoniin on melko vauhdikas, mutta itse kanjoni on helppo – kunhan melan muistaa pitää pystyasennossa. Paikka on niin kapea, että melaa ei mahdu pitämään poikittain. Linja on muuten tosiaan hyvin helppo – ehkä luokkaa II – eikä kenelläkään siinä suurempia vaikeuksia ollut. Muuten Koritnica on vauhdikas ja mukava joki, joka vaatii melontaan riittävän vedenkorkeuden. Meillähän vettä satoi putkeen yli kolme päivää, joten vedestä ei ollut puutetta.

Koritnica laskee Socaan Toni’s Campingin kohdalla, jossa on myös yksi joen vauhdikkaimmista koskista. Alun ja lopun lisäksi vaikein paikka on varmaankin paikassa, jossa joki alittaa maantiesillan. Linja on suora ja helppo, mutta vasemmassa laidassa vaanii vedenalainen undercut.

Päätimme melonnan Prijon Shopin kohdalle Cetcokan takeoutiin. Kristiina yritti ostaa Prijon Shopista vielä uutta melontamyssyä, mutta paikalliseen tapaan kauppa oli puolen päivän ja neljän välillä kiinni eikä myssyn ostosta tullut mitään. Cetcokasta ajoimme Socaa ylävirtaan Vellko Koritan putiniin, joka on ylin Socan sallituista put-ineista (myös osa Socasta on kansallispuistossa, eikä siellä saa meloa). Täällä kuskiksi vaihtui Krisse. Tuomaksen ja Juicen kanssa lähdimme melomaan ylempää Socaa, jossa tiedossa oli ainakin kiinnostava Smucklican kanjoni.

Slovenia osa 4

Yllä: Krisse ja Tuomas Otonassa.

ti 28.4.

Tiistaina meloimme joen alapätkän Otonan put-inista Napoleonin sillalle Kobaridiin. Pätkä oli nuoteissa IV / II. Alkuosa heti put-inin jälkeen oli selvästi vaikein tällä osuudella. Ensimmäisessä pitkässä koskessa oli melko selvä linja, mutta onnistuin hukkaamaan sen kuitenkin keskellä koskea. Ennen alaosan könkäitä tein kuitenkin onnistuneen suunnanmuutoksen ja booffasin 1,5 metrin könkäästä pienen pouroverin yli. Muilla koski meni ilman ylimääräistä ohjelmaa. Toisessa vaikeammassa koskessa Krisse haki puolestaan vähän linjaa, mutta onneksi alaosan pystyi laskemaan käytännössä mistä vain eikä ongelmia tullut. Kolmas isompi koski tuli vähän yllättäen helpomman pätkän jälkeen. Tässäkään koskessa ei ollut isompia vaaranpaikkoja, lähinnä isoja aaltoja ja muutamia honttoja. Aallot olivat kyllä hyökyviä ja voimakkaita ja melkein kaikki taisivat tulla katollaan osan koskea.

Koko pätjän alku tähän asti oli vaikeudeltaan helpohkoa nelosta, ja tämän jälkeen joen luonne vähän muuttui. Kolmannen kosken jälkeen seurasi ehkä kilometrin pätkä drop-pool – tyyppisiä könkäitä, joissa oli selvät kielet mutta toisaalta myös väistettäviä pikku honttoja. Pätkä oli todella hieno. Köngäsosuuden jälkeen joki laski melko jyrkkänä II / III – koskena koko matkan Kobaridiin asti. Kokonaisuutena Otonan pätkä oli tähänastisista selvästi haastavin ja jämäkin. Osittain tähän vaikutti melkein puoli metriä noussut vesi – tikussa vesi oli jo luokkaa 1,7–1,8. Virtaama alaosassa alkoi nyt olla jo 70–80 kuutiota tai enemmän, mikä on Socan kokoiseen jokeen riittävästi. Veden voima Otonan alapuolella tuntuikin selvästi edellistä päivää suuremmalta.

Alla: Juice ihmettelee Otonan kivikoita



Kobaridista ostimme autoon kunnolliset kattotelineet. Handirackit kelpaavat satunnaiseen kevyiden tavaroiden kuljettamiseen, mutta neljän laskupaatin telineiksi niistä ei oikein ole. Kajakkeja on vaikeaa saada niiden päälle tukevasti, ja lisäksi ne painavat kattoa lommolle, jos kajakkeja kiristää vähänkään tiukemmalle.

Slovenia osa 3

Yllä: kuva on Otonan pätkältä, mutta antaa aika hyvän kuvan myös siitä, millaista Classic Sectionilla on.

ma 27.4.

Aamupäivällä haimme Olan ostamat kajakit Kobaridista ja palautimme Alpin Actioniin kaksi vuokrakajakkia. Tavanomaisen säätämisen jälkeen pääsimme vesille kahden maissa. Sää oli muuttunut edellisen päivän aurinkoisesta kelistä harmaaksi ja sateiseksi, jota sadetta kestikin sitten yhtä mittaa kolmisen päivää.

Tänään meloimme Classic sectionin siten, että menimme vesille suoraan Zagasta majapaikan edestä ja meloimme Trnovo 1 – takeoutiin. Trnovo 1:sen jälkeen alkaa hieman haastavampi slalomrata, joka johtaa suoraan pahamaineiseen siiviläkanjoniin (Syphon canyon), jossa "joka kivessä on siivilä". Uinti siiviläkanjonissa olisi suurella todennäköisyydellä kohtalokas ja uinti slalomradallakin meinaa sitä, että ainakin melontakamoille saisi sanoa hei-hei, jos ne ajautuisivat siiviläkanjoniin. Toistaiseksi päätimme päättää melonnan slalomradan yläpuolelle.

Alkupätkä Zagasta Srpenica 2-putin/takeoutiin sisälsi oikein mukavia II / III – koskia, joissa oli edellisen päivän tapaan monenlaista tekemistä ja harjoittelemista. Itse Classic Section (III / IV) alkoi pidemmällä koskella, jonka alla oli lähes joen levyinen kivi. Koski oli helpohko ja luokitukseltaan ehkä 3+. Loppupätkä Classic Sectionia muodostuu pienistä könkäistä ja ”boulder gardeneista”, joissa on mahtava pujotella. Pätkällä on kaksi vaarallisempaa paikkaa. Suunnilleen puolivälissä on taas lähes joen levyinen kivi, jonka alla olevassa boulder gardenissa on keskellä siivilä. Meillä vettä oli niin paljon, että siivilä ei ollut näkyvissä. Toinen ikävämmän näköinen kohta oli ihan pätkän lopussa, jossa joen oikeassa laidassa olevaan isoon kiveen oli maalattu punainen risti. Kiven eteen oli kertynyt runsaasti ajopuuta ja aivan kiven vieressä oli matalan ja ikävän näköinen hontto.

Alla: Put-in / take out - paikat on merkitty selkeästi

Slovenia osa 2

Yllä: Zagan kylää

su 26.4.

Sloveniassa, kuten monissa muissakin Keski- tai Etelä-Euroopan maissa, lämmitetään taloja vain talvisaikaan. Majapaikkamme Zagan kylässä – osoitteessa Zaga 99 – oli muuten viihtyisä ja mukava, mutta heti sunnuntainaamuna osoittautui kouriintuntuvasti, että lämmityskausi oli päättynyt. Sisälämpötila oli noin 10-15 astetta ja ilma sopivan viileänkostea. Ulkona paistoi aurinko, mutta lämpötila ei vielä ollut ehtinyt nousta kymmentä astetta korkeammalle. Päivällä lämmintä oli jo noin 18.

Alla: Slovenian koti



Ruokaostosten jälkeen lähdimme vuokraamaan kajakkeja Alpin Action – melontakaupasta Trnovo Ob Sobin kylästä. Socan laaksossa on ainakin viisi melontakauppaa: Bovecissa La Ola ja Prijon Shop, Kobaridissa Positive Sport ja Sandi Linen tehdaskauppa (?) ja Trnovo Ob Sobissa Alpine Action. Alpin Actionista saimme vuokrattua myös ilmalla täytettävät kattotelineet. Tämän jälkeen ostimme vielä melontaluvat Bovecin turisti-infosta. Luvat maksoivat hieman yli euron päivältä. Niiden tuotolla ylläpidetään virallisia put-in / take-out – paikkoja, jotka Socalla ovat pääasiassa todella hyvin merkittyjä, huollettuja ja selkeitä joitain poikkeuksia lukuun ottamatta (esimerkiksi slalomradan alapuolinen takeout ennen siiviläkanjonia kannattaa tarkastaa ehdottomasti etukäteen).

Iltapäivällä pääsimme jo itse asiaan eli melomaan. Meloimme lämmittelyksi Zmuclikan kanjonin alapuolelta alkavan pätkän aina Zagan kylään saakka. Pätkä on greidattu alussa II/III ja lopussa I/II – luokituksella. Suomeen tai Norjaan verrattuna luokitukset saattoivat olla aavistuksen verran yläkanttiin. Ehkä vaikeimmat kosket olivat kuitenkin luokkaa 3- tai jotain sinne päin. Joka tapauksessa pätkä oli varsinkin alussa todella hieno. Koskissa oli valtavasti booffikiviä, akanvirtoja ja kaikenlaista kivaa. Tämä osuus soveltuu loistavasti vaikka koskimelontakursseille. Koskissa ei ole ihmeellisempiä hasardeja lukuun ottamatta rantoja, joissa makaavia puita ja juuria on syytä varoa. Tietenkin olosuhteet ja esimerkiksi vedenkorkeudet vaihtelevat. Vedenkorkeus oli nyt Bokan mittarissa noin 1,3 eli hieman keskivettä korkeampi, mikä tuntui oikein mukavalta korkeudelta. Loppuosuus oli käytännössä tasaisesti virtaavaa vettä kauniissa maisemissa. Kokonaispituus pätkällä oli ehkä 10 km.