Ruotsin creekeillä

Labyrintti Trollforsenilla

Heinäkuun puolivälissä ehdin käydä lyhyehköllä laskureissulla pohjoisen Keski-Ruotsin creekeillä. Ajoimme Pallarin Olan, Pyhäjärven Samin ja Pietilän Jannen kanssa aluksi Marsånille, joka virtailee noin 60 km päässä Vilhelmiinasta pohjoiseen. Sekä Marsån että tunnetumpi ja isompi Kulstjöan löytyvät helposti, kun suunnistaa ensin tavalla tai toisella Stalonin kylään, jonka molemmin puolin joet sijaitsevat. Meloimme ensin siis Marsånin ja sitten Kultsjöanin, jossa seuraan liittyivät Norjan reissulta palailevat Krisse ja Tuomas sekä freestylepojat Teemu, Juuso, Allu ja Vili.

Tie Marsånille löytyy, kun kääntyy Stalonin pohjoispuolelta itään päin tienhaarasta, jossa lukee "Fatsjöluspen". Put-in sijaitsee noin 10 kilometrin päässä paikassa, jossa tie ylittää joen. Juuri ennen siltaa on myös hyvä leiripaikka, jossa on laavu (mutta ei puita). Marsån on helppo creek-tyylinen joki, josta kesän laskureissu on leppoisaa aloittaa. Hyvä laskupätkä on noin 7-8 kilometrin mittainen ja tie kulkee koko ajan hyvin lähellä jokea. Melonta kannattanee lopettaa useasta pienestä portaasta koostuvan kosken alle - sen jälkeiset kosket ovat matalaa kolistelua. Muutenkin joelle kannattaa mennä alkukesästä, kun vettä vielä riittää. Vähällä vedellä erityisesti puolivälin matalat somerikot on helpompaa ajaa polkupyörällä kuin meloa. Koko laskuosuuden ensimmäinen koski on kivisen näköinen myös isommalla vedellä, mutta tämän jälkeen joen luonne muuttuu mukavampaan suuntaan.

Janne Marsånilla

Marsånilla riittää pieniä könkäitä ja luiskia

Sami ja joen suurin luiska

Iltasta

Kulstjöanin laskupätkä alkaa ehkä 10 kilometrin päässä Stalonista suoraan länteen. Put-inissä on leiripaikka, josta vesille on hyvä mennä. Myös Kultsjöanilla joki kulkee hyvin lähellä tietä ja melonnan voi lopettaa monessa eri kohdassa. Yksi mahdollinen kohta on mini-Kalagala -dropin yläpuolella. Tämä on hyvä vaihtoehto, jos ison putouksen lasku tai kanto eivät kiinnosta. Toinen mielekäs lopetuspaikka on isosta putouksesta alavirtaan ehkä kilometrin päässä oleva Dimforsen, jossa joen oikealla on iso laskettava luiska. Sen jälkeiset kosket ovat pääosin kivistä kolistelua. Koko laskupätkä on noin kahdeksan kilometrin mittainen.

Kultsjöanilla on vähän kaikenlaisia koskia: könkäitä, luiskia, teknistä kivien ja honttojen kiertelyä, paineisempaa vettä sekä kaksi vesiputousta, joista ensimmäinen on ehkä kolme ja suurempi noin kahdeksan metriä korkea. Isokin putous on sinänsä yksinkertainen laskettava, mutta sen alapuolisesta altaasta pois melomisessa pitää olla tarkkana ja mahdolliset reskutustoimet voivat olla haastavia. Koko Kultsjöanin melonta edellyttää skouttaamista ja joissain paikoissa reskustusjärjestelyjä. Erityisenä vaarana ovat terävät kivet: osa hontoista on matalia ja esimerkiksi ison putouksen jälkeisen kanjonin seinät ovat kuin teräväsärmäistä lasia. Tarkemmin olosuhteista voi kysellä tunnetuilta lappilaismelojilta ja vaikutelmia voi omaksua myös tältä videolta: http://vimeo.com/3108281.

Ensimmäinen isompi droppi kohta put-inin jälkeen

Ola tarkastelee pientä vesiputousta

Krisse pikkuputouksessa



Tuomaksen ja Samin tiet erkanevat

Kultsjöanilta ajelimme pohjoiseen tutulle Piteåjoen Trollforsenille, jossa kuluikin sitten useampi päivä hyvässä seurassa ja pääosin vesillä. Porukkaa riitti, sillä Trollille tuli vielä muutama autolastillinen melojia Rovaniemen Melojien vuotuiselle retkelle. Vettä Piteåjoella oli ajankohtaan nähden reilusti ja peliaalto Paltvalsen oli varsinkin alkupäivinä hyvässä kunnossa. Yläosassa Creeking Deltalla hontot olivat hieman tavallista isompia ja kosket mukavan vauhdikkaita. Myös loppuluiskan siksak-ränni oli laskettavissa. Täytyy jälleen todeta, että Trollia monipuolisempaa melontapaikkaa ei kyllä helposti löydy.

Samin uusi telttasauna toimi

Tuomas Creeking Deltan kakkoskoskessa

Loppuluiskassakin riitti hyvin vettä

Pelimelontaa siellä ja täällä

Tuomas blunttaa Kelokurkkiolla

 
Tauon jälkeen palailen taas blogin ääreen. Viime kaudella ehdin hädin tuskin meloa, eikä kirjoittamiselle jäänyt aikaa lainkaan. Tämä kesä näyttää jo paremmalta.

Kausi on alkanut hieman vaihtelevissa merkeissä; työkiireet häiritsivät alkukauden melontaa, mutta kuun loppua kohden melontatunteja (ja ajokilometrejä) on alkanut kertyä. Pohjoisessa on ollut runsaslumisen talven jäljiltä paljon vettä lähes joka paikassa, ja lähes kaikki pelipaikat ovat toimineet vuorollaan. Vain Tornionjoen Finnvågen ei ole ollut oikein iskussa, mutta senkin toimiseen on vielä pieniä mahdollisuuksia. Vesi on ollut Pellossa taas jyrkässä nousussa ja sekä Muonion että Torniojärven suunnalta on tulossa paljon vettä koko ajan, joten voi olla että aalto toimii loppuviikkoon mennessä. Tätä kirjoitettaessa toiminnassa on Lappisvågen pohjoisessa.

Oulun seudun melojilla oli tänä keväänä myös kissanpäivät, kun Iijoen Hawai'i toimi Yli-Iissä viikkokaupalla. Aaltoa melomassa oli väkeä taas ympäri Suomen. Osa porukasta majoittui jälleen aallon läheisyydessä vanhalla koululla, jonne kyläläiset ystävällisesti aukaisivat ovet.

Teemu Hawai'illa

Olli räiskyttää vettä

Majapaikassa

Opimme yhdessä!

Rovaniemen seudulla on tulva-aikaan paljonkin mukavaa melottavaa, mutta pelipaikkoja vain rajoitetusti. Tänä vuonna Oikaraisessa Raudanjoen sillan alle syntyvä aalto ei toiminut lainkaan, mutta sen sijaan Marraskosken Soul Wave oli parhaimmillaan pitkän aikaa. Soul Wave on leveä ja hidas aalto, jossa kuitenkin hitaampikin meloja saa vauhtia bluntteihin. Surffaajan vasemmalla on hyvä olkapää, josta pääsee kuohan päälle. Koskessa on samaan aikaan aivan surffaajan oikealla muita samantapaisia honttoaaltoja ja pienempi surffiaalto, jolle on hyvä akanvirta. Soul Wave tarvitsee toimiakseen noin 1000 m3 vettä, yläraja ei ole tiedossa. Aallolle ei ole akanvirtaa, mutta vastapainoksi siinä voi meloa vaikka 15 minuutin surffeja. Marraskoski on Ounasjoessa noin 40 km Rovaniemeltä pohjoiseen. Koskessa on myös 150-250 m3 virtaamalla pari hauskaa pienempää puljauspaikkaa.

Soul Wave on niskalla, aivan keskellä koskea. Sepp ottaa vauhtia.

Tuomas surffaa

Kolmas maininnan arvoinen tänä keväänä melottu aalto on Kelokurkkio, joka on toiminut pariinkin otteeseen veden noustessa ja laskiessa. Aalto näyttää toimivan, kun Muonion mittarissa on noin 650 m3 - 800 m3. Veden laskiessa alkaa toimia Saarikosken aalto ja vielä pienemmällä vedellä Äijäkosken honton kakkosaalto. Kelokurkkio on varmasti Suomen helpoin peliaalto, jossa bluntteja voi läväytellä huonommallakin ajoituksella. Surffaaminen on helppoa kuin potunsyönti. Majoittua voi teltassa tai mökeissä, joita on joen rannalla sekä Villi Pohjolalla että paikallisilla firmoilla. Varauksetta voi suositella ainakin Sonkamuotkassa olevan Lapin Lomamökit-firman Revontuli-mökkiä, joka sijaitsee noin kilometrin päässä koskesta alavirtaan. Hinta ei huimaa päätä (50 eur / vrk) ja mökki on kaikin puolin asiallinen. Nukkumaan mahtuu 8 henkilöä. Jos haluaa mökin vielä lähempää aaltoa, niin Villillä Pohjolalla on vuokramökki noin 50 metrin päässä Kelokurkkion rannalla.

Mikun backstab

Wave Huntersin kuvaukset Kelokurkkiolla

Kelokurkkion reissulla kävimme melomassa myös pohjoisessa Pättikkässä ja Lammaskoskella sekä Pallaksen Pyhäjoella ja lopuksi Kuerlinkoilla Äkäslompololossa. Näistä vaiherikkaista seikkailuista lisää myöhemmin.