Uganda osa 2: Hairy Lemon

Nile Specialiin pääsee köydellä. Kuva: Juho Vaarala

Viimeisenä kokonaisena Bujagali-päivänä meloimme ns. ensimmäisen päivän pätkän eli kumilauttojen tavallisesti laskeman osuuden Bujagalista Itandaan. Matkaa tulee noin 25 kilometriä, johon mahtuu nippu hienoja koskia. Tästä osuudesta siis Bujagalin ja Silverbackin välinen pätkä häviää kesällä uuden patoaltaan alle, jolloin kumilauttafirmat aloittavat laskunsa nykyisen Silverbackin alapuolella olevasta suvannosta tai tarkemmin sanottuna sen alaosasta.

Uuden laskupätkän aloittaa varmasti koko melontaosuuden kivisin koski Overtime (IV+), joka päättyy pieneen putoukseen. Kosken haastavin osuus ei suinkaan ole putous vaan sitä edeltävä kivinen luiska. Luiskassa on yksi isompi väistettävä hontto, josta tietysti laskin läpi. Kierroksia ei tullut ja eskimokin nousi ennen seuraavaa kivikkoa.

Overtimen putous on kosken helpoin osa: alla ei ole honttoa. Kuva: Kristiina Anttila

Kivinen Overtime on kumilautoille tiukka paikka. Kuva: Tuomas Vaarala

Jos hakee haasteita, niitä löytyy Overtimen kohdalta joen vasemmasta haarasta. Overtime on melko lyhyt ja intensiivinen, kun taas vasen haara Dead Dutchman (VI) on pitkä ja kaoottinen. Koski on melottu, mutta ei moneen kertaan. Ei näyttänyt houkuttelevalta.

Heti Overtimen jälkeen on vuorossa Retrospect (III?), joka on käytännössä koko joen levyinen köngäs isolla kielellä varustettuna. Kannattaa laskea kielestä. Retrospectin ja seuraavan kosken Bubugo Fallsin (III) välillä on jälleen suvanto, joka kuitenkin virtailee mukavasti.

Bubugo Falls on myös hyvin tyypillinen Niilin yläosan koski: alussa on köngäs, jota seuraa suuri aallokko. Niskalla on peliaaltoja. Kumilauttafirmat kaatavat lauttoja Bubugossa usein tahallaan, sillä reskuttaminen on helppoa mutta kokemus on varmasti vauhdikas. Bubugossakin joki jakaantuu useisiin haaroihin ja tavallisesti laskettavan kosken löytäminen voi tuottaa ensikertalaisille vaikeuksia.

Bubugossa sijaitsee myös joen ainoa varsinainen pelihontto Superhole. Näin suomalaisittain hontto on ihan ok mutta ei varsinaisesti super ainakaan matalammalla vedellä. Veden noustessa siihen ilmeisesti tulee lisää pitoa. Monet käyvät melomassa Superholea myös Bujagalista käsin autolla.

Krisse Superholessa

Bubugon jälkeen on jälleen vuorossa suvanto, jonka jälkeen kannattaa varautua rantautumaan oikealla alkavan kosken niskalla. Koski on pahamaineinen Itanda (V - VI), jonne ei kannata ajautua sokkona. Toisaalta koskea ei voi laskea kuin sokkona tai tarkemmin sanoen edellisen reissun skouttauksen perusteella, sillä ainoasta mahdollisesta skouttauspaikasta ei kajakkia enää pääse kantamaan ylös laskua varten. Juice meloi Itandan vuonna 2009 mutta tällä reissulla jätimme sen suosiolla väliin. Kumilautat laskevat yleensä Itanda alaosan, jonka voi toki halutessaan myös meloa. Alaosassa on pari jättimäistä honttoa (Bad Place ja Other Place), jotka kuitenkin huuhtelevat uimarit jossain vaiheessa lävitseen.

Kumilautta Bad Placen yläpuolella. Kuva: Tuomas Vaarala

Kuten lähes jokaisen kosken kohdalla, myös Itandassa Niili jakautuu haaroihin. Itanda on haaroista oikeanpuoleinen, keskellä on Hypoxia (VI) ja oikeassa laidassa Kalagala Falls (V). Näistä Kalagala on ehkä pienimmän kynnyksen koski, vaikka sekin on vaarallinen. Kalagala on käytännössä suuri pourover, jonka oikeassa laidassa on linja ja vasemmassa laidassa ei-edes-uimalla-pois -hontto pelottavan pitkällä takaisinvedolla. Kalagalan alapuolelta alkaa myös ns. toisen päivän melontaosuus, josta lisää alempana.

Bujagali-Itanda -melonnan jälkeen siirryimme pelimelonnan synkkyyteen (ilmaus: Sami Pyhäjärvi) alavirtaan Hairy Lemoniin. Tuomas ja Juice suorittivat siirtymän melomalla koko 45 kilometrin matkan Bujagalista Karvaiseen Sitruunaan ja me Krissen kanssa huolehdimme kamat perille Farouqin veljen Pekan kyydillä. Sitä ennen meloimme tietysti viimeisen Silverback-runin, jolla laskin Silverbackista n. 80 prosenttia katollani. Tilapeja ei tullut saaliiksi, vaikka kuinka melalla huidoin. Pitkän melonnan skippaaminen oli luultavasti hyvä ajatus ainakin siitä näkökulmasta, että olin edellisenä päivänä polttanut kämmenselkäni ja niskani aika perusteellisesti. Ohuet hanskat eivät välttämättä ole huono varuste Niilillä melovalle.

Hairy Lemon on saarella sijaitseva vain täysihoitoa tarjoava leirintäalue, joka on varsinkin melojien suosiossa. Saarella voi majoittua joko teltassa tai mökissä ja sinne tullaan veneellä joen länsirannalta. Majoituksen hintaan kuuluu kolme ruokalajia, joista aamiainen koostuu paahtoleivästä ja kananmunista ynnä hedelmistä, lounas kasvisruoasta ja päivällinen liharuoasta ja usein tuoreesta leivästä. Omaa ruokaa saarella on vaikea säilyttää, mutta talon ruokaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa eikä nälkää siis tarvitse nähdä. Myös pikku snackseja yms. on myytävänä, mutta hintataso on huomattavasti yläjuoksun ravintoloita ja etenkin kadunvarsien pikku kojuja kalliimpi. Muutenkin saaren meno poikkeaa esimerkiksi elämän keskellä olevasta Eden Rockista: Hairy Lemon on todella siisti ja viihtyisä mutta samalla aika eristetty. Jos pitää freestylemelonnasta, rentoutumisesta ja trooppisesta lämmöstä, on se silti melko ihanteellinen lomakohde. Paikallista elämääkin toki löytyy muun muassa Nazigosta muutaman kilometrin päästä. Oma lukunsa on myös Nile Special-aallolle kerääntyvä yleisö, joka kommentoi suorituksia välillä hyvinkin riehakkaasti.

Hairy Lemon

Jessies Barn on neljän hengen mökki

Hairy Lemonissa elämä asettuu nopeasti uomiinsa. Aamupalalle noustaan yleensä kahdeksan maissa, jonka jälkeen on hyvä suunnata aamumelonnalle Club Wavelle. Lounas on yhdeltä. Ruoan jälkeen sopii pitää vähän ruokalepoa ja lueskella varjossa vaikka Finlandia-voittaja Nenäpäivää. Nile Special alkaa toimia kunnolla iltapäivällä, ja yleensä suurin osa melojista suuntaa aallolle klo 16-17 maissa. Aurinko laskee ja päivällinen tarjoillaan seitsemältä, johon melonta on hyvä lopettaa. Nukkumaan mennään kunnon urheilijoiden tavoin usein jo yhdeksän jälkeen, elleivät funnelit sitten houkuttele pidempään iltaan. Saarella ei toisin sanoen voi oikein tehdä muuta kuin meloa, laiskotella, ottaa aurinkoa, uida, lukea, kuvata, syödä ja nukkua. Käy se näinkin.

Niilin kuuluisimmat peliaallot sijaitsevat noin kymmenen minuutin melonnan päässä Hairy Lemonista ylävirtaan. Nile Special-aallon mukaan nimetyssä koskessa on lisäksi kaksi muuta peliaaltoa, joista Club Wave on parempi ja Bell Wave holtittomampi. Useimmiten surffit Bellissä ovat enemmän tai vähemmän tahattomia (lukuunottamatta Juicea).

Aalloista Club Wave toimii yleensä aamuisin, jolloin vesi on vielä alhaalla. Päivällä yläjuoksun pato (tulevaisuudessa padot) juoksuttavat enemmän vettä, jonka pinta nousee iltaa kohden. Club muuttuu ilta kohden koko ajan holtittomammaksi ja nopeammaksi, mutta on surffattavissa myös melko korkealla vedellä. Muutoin Club on iso ja melko nopea aalto, jossa onnistuvat kaikki kuviteltavissa olevat liikkeet.

Club Wabe. Kuva: Juho Vaarala

Vajda pyörähtää Clubissa

Nile Special alkaa siis toimia iltaa kohden paremmin ja myös aaltoon pääsy helpottuu koko ajan, joskin köyttä tarvitaan vielä aika korkeallakin vedellä. Apuköydellä aaltoon surffaaminen on oma taiteenlajinsa, jossa varomaton satuttaa helposti olkapäänsä. Köysipojaksi löytyy aina joku lähikylien pojista. Tapana on, että viimeinen aallolta lähtijä maksaa köysipojalle illan työstä. Yleisöä aallolla riittää muutenkin runsaasti. Välillä aplodeja saavat paikallisten melojien lennokkaat ilmaruuvit, välillä muzungujen (=valkoinen mies) epäonnistuneet yritykset päästä aaltoon. Aallolta löytyy myös asiantuntevaa valokuvauspalvelua: lähikylästä kotoisin oleva koulupoika Ivan Ngovi ottaa todella hyviä kuvia melojien omalla kalustolla pientä korvausta vastaan.

Nile Special on nopea ja pomputtava ja ilmavat liikkeet ynnä holtittomat pyörähdykset onnistuvat helposti. Tällaiselle harrastelijamelojalle aalto on kuitenkin melko huuhtova ja yleensä surffit jäävätkin pariin kolmeen härveliin. Jonon ollessa pitkä meloimmekin suomais- ja ugandalaisvoimin usein myös illalla Clubia ja jotkut hurjat jopa Belliä. Kaikesta huolimatta Nile Special on loistava peliaalto. Ei haittaisi, jos sellainen löytyisi kotinurkilta.

 Ugandan ykkösmeloja Ibra Mugembe ja ilmaruuvi

Bluntti Nile Specialissa. Kuva: Juho Vaarala

Juice näyttää pohjaa

Tuomas ja clean blunt. Kuva: Ivan Ngovi

 Krisse hamuilee köyttä

Surffausta Nile Specialiin. Kuva: Ivan Ngovi.

 Ivan

Yleisöä aallolla. Kuva: Ivan Ngovi.

Mukavaa vaihtelua pelimelontaan tuo kakkospäivän pätkän lasku Kalagalasta takaisin Hairy Lemoniin. Neljältä melojalta kyyti aamulla Kalagalaan maksaa 60 000 shillinkiä eli noin 20 euroa. Matkaa tulee 15 kilometriä, johon mahtuu muutama nimetön koski ja neljä isompaa koskea. Kalagalan jälkeen nämä neljä koskea ovat Vengeance (III), Hair of The Dog (III), Kula Shaker (III) ja Nile Special (III). Nile Specialin jälkeen alavirrassa on vielä Malalu, jossa on myös hyvä peliaalto. Malalu vaatii toimiakseen kuitenkin niin paljon vettä, että sitä ei ole usein viime vuosina melottu.

Kaikki alaosan kosket ovat huomattavasti pidempiä ja loivempia kuin yläosan köngäsmäiset kosket. Aallot ovat isoja ja virranrajat hyökyileviä. Jokaisessa koskessa on myös peliaaltoja, joista tunnetuin (Nile Special-kosken aaltoja lukuun ottamatta) on Hair of the Dog - kosken Mutts Nutts -aalto. Mutts Nutts toimii vain matalla vedellä ja on todella nopea.

Juice Kalagalassa

Krisse Hair of the Dogin akanvirrassa

Mutts Nutts Wave

Ehdin viettää Hairy Lemonissa vain neljä päivää, sillä velvoitteet kutsuivat Suomessa. Farouqin kyydillä pääsin ongelmitta kentälle ja matkalla sain kaupan päällisiksi päivitetyn tietopaketin Ugandan politiikasta, Kampalan infrastuktuurista, Ruandan heräävästä turismista, bensan hinnasta, naisten itsenäistymisestä ynnä monesta muusta ajankohtaisesta teemasta. Tuomas, Juho ja Krisse jäivät nauttimaan tropiikista vielä viikoksi, minkä kyllä olisi helposti itsekin Afrikassa vielä viihtynyt. Seuraavalla kerralla sitten!

Kyläläisiä kaivolla automatkan varrella. Kuva: Tuomas Vaarala

Presidentinvaalien läheisyyden näkee kaikesta. Kuva: Tuomas Vaarala

Kalastaja Niilin aamu-usvassa

Auringonlasku Niilillä. Kuva: Tuomas Vaarala

Uganda osa 1: Bujagali

 

Tuomas Bujagalin oikealla linjalla

Blogin päivittäminen Afrikan reissun jäljiltä on vähän viipynyt, mutta tässä on nyt viimeinkin jotain.

Olimme melomassa Ugandassa Valkoisella Niilillä tutun porukan eli Tuomas Vaaralan, Kristiina Anttilan ja Juho Vaaralan kanssa vuodenvaihteessa muutaman viikon. Oma matkani jäi tosin vähän muita lyhyemmäksi, sillä velvollisuudet Suomessa kutsuivat. Niilillä olisi kyllä viihtynyt helposti koko kuukauden. Vesi on lämmintä, kosket ovat suuria ja kuohuavia, luonto on kaunis ja ihmiset ovat ystävällisiä. Peliaallotkin ovat loistavia ja mikä parasta: ne toimivat koko ajan. Vaikka Bujagalin uusi pato tuhoaa osan parhaista koskista, on Ugandaan pakko luultavasti vielä palata. Onneksi kaikki peliaallot ja suurin osa koskista säästyvät padon vaikutuksilta.

Lensimme Entebbeen Helsingistä Munchenin ja Dubain kautta. Matka kului mukavasti Emirateksen viihdekeskuksen parissa Tetristä pelatessa, vaikka lentokenttäyö Arabiemiraateissa oli mennen tullen aika rassaava. Arabiankieliset kuulutukset soivat ainakin minulla päässä vielä Helsingissä. Muuten reittivaihtoehto on Suomesta Ugandaan tai muualle Afrikkaan lentävälle verrattain edullinen ja myös muutoin ihan mukava.

Entebbessä oli vastassa luottokuski Farouk, jonka kaltainen kontakti on Afrikassa kyllä arvokas. Farouk tekee paljon yhteistyötä safarituristien ja melojien kanssa, hänellä on hyvä kalusto ja ennen kaikkea hänen kanssaan sovittuihin hintoihin ja aikatauluihin voi luottaa. Aina tämä ei ole sanottua. Ihmiset yleensä ovat kyllä rehellisiä, mutta turismibisneksessä esiintyy jonkin verran valitettavaa lyhytnäköisyyttä ja helpon voiton tavoittelua. Yleensä hommat kyllä toimivat, etenkin jos hinnoista on sovittu etukäteen.


Auton pakkausta



Farouk ja Pekka viimeistelevät



Kampalan katuvilinää

Ensimmäisen viikon vietimme Bujagalissa, joka on tähän asti ollut Valkoisen Niilin melonnan ja varsinkin koskenlaskun keskus. Bujagali sijaitsee Jinjan kaupungin pohjoispuolella, vain muutaman kilometrin päässä Victoriajärvestä ja Niilin alkulähteistä. Alueella on hyvin leppoisaa ja rauhallista. Aseistettuja vartijoita on kyllä kaikkialla, sillä uskonnollisen terrorismin uhka on varsinkin kesällä 2010 Kampalassa sattuneiden iskujen jälkeen otettu vakavasti koko maassa. Myös etniset jännitteet leijuvat ilmassa etenkin tulevien presidentinvaalien edellä. Pohjois-Ugandassahan on myös jatkuva sota lapsisotilaita värväävää LRA-sissiarmeijaa vastaan, mikä nostaa valmiustasoa epäilemättä myös muualla maassa. Turistille Ugandaa pidetään joka tapauksessa afrikkalaisittain varsin turvallisena matkakohteena ainakin nykytilanteessa.

Asuimme Eden Rockissa, joka on rauhallinen leirintäalue / mökkikylä aivan Niilin rantamilla ja toisaalta kivenheiton päässä Bujagalin kylänraitista. Paikkaa ei voi kuin kehua: ruoka on hyvää, henkilökunta ystävällistä ja tunnelma leppoisa. Matkaa kylälle on vain parisataa metriä ja Jinjaankin vain muutama kilometri. Jos on melonnan lisäksi kiinnostunut paikallisesta elämästä ja kulttuurista, voi Eden Rockia varauksetta suositella. Myös alajuoksun majoitusyritykset, kuten Hairy Lemon ovat viihtyisiä, mutta samalla aika eristettyjä paikallisesta elämästä.

Kesällä valmistuva patoallas hävittää Bujagalin kohdalla olevat kosket ja tekee Bujagalista koskimelojalle vähemmän kiinnostavan paikan, mutta yhä melonta onnistuu myös täältä käsin: matka-aikaa koskille tulee autokyydillä noin 20 minuuttia. Koskenlaskuyrityksetkin säilyttävät kylässä tukikohtansa, vaikka niiden toiminta osin siirtyykin uuden padon alle. Jos ja kun itse matkustan Ugandaan uudestaan, vietän joitain öitä myös Bujagalissa.


Mökki eli banda Eden Rockissa



Näkymä Niilille Eden Rockin portilta



Piällysmies Fred grillaa uudenvuoden ruokia



Eden Rock on siisti ja rauhallinen



Lähistöltä löytyy myös paikallisten ravintoloita: hintataso on edullinen



Kylänraittia

Usein kuvattu kyltti



Aseistetut vartijat, sotilaat ja poliisit ovat tavallinen näky Ugandassa. Terroriuhka on kasvanut ja myös sisäpoliittiset jännitteet ovat todellisia. Tilannetta kiristävät myös helmikuussa käytävät presidentinvaalit.



Perhe menossa uutta vuotta juhlimaan. Myös köyhät ugandalaiset pukeutuvat mielellään mahdollisimman hyvin.



Lapset ovat lähes aina iloisia, vaikka leluja tai sirkushuveja ei juuri ole



Länsimaisen kulttuurin vaikutus alkaa näkyä: tytöt ovat opetelleet poseeraamaan



Bujagalissa tai tarkemmin sanoen naapurikylä Kyabirwassa toimii myös Soft Power Education -hyväntekeväisyysjärjestön koulutuskeskus ja terveysklinikka. Turisti voi tehdä järjestölle vapaaehtoistöitä vaikka vain yhden päivän, jos aika ei muuhun riitä. Nettisivut ovat osoitteessa http://softpowereducation.com/



Sympaattinen Tony Bourke on yksi Soft Powerin vapaaehtoisista

Niilin kosket alkavat heti Victoriajärven ja Owen Fallsin padon alapuolelta. Ensimmäinen osuus Owen Fallsilta Bujagaliin on helppoa ja pientä koskea, ja kumilautat käyttävätkin sitä tunnelmaan virittäytymiseen ja komentojen opetteluun.

Suuremmat kosket alkavat Bujagali Fallsin kohdalta, jossa Niili haarautuu useaan kanavaan. Useimmin melottavia koskia ovat äärimmäisenä oikealla sijaitsevat Ribgage (III?) ja Bujagali Falls (IV). Ribgage on vähän matala mutta muuten aika helppo koski, jonka voi meloa useasta eri kohdasta. Meistä kukaan ei siinä sen kummemmin kolistellut. Ribgagen vieressä on The Hump, jota pidetään vaikeana ja ainakin vaarallisempana. Hump on lyhyt rykäys, jossa vesi virtaa könkäästä suoraan suurta kalliota päin. Itse Bujagali on suurten könkäiden sarja, jonka linjat ovat vauhdikkaita ja mukavia. Molemmilla tavallisesti melottavilla linjoilla on suuria pintahonttoja, joista toisinaan saa meloa läpi mutta jotka eivät pidättele melojaa paria kierrosta kauempaa. Lämpimässä vedessä tunnelma on kuin vesipuistossa. Harvemmin melottuja ja myös vaikeampi koskia ovat ns. takakanavat, joista helpompia ovat Blade Runner ja Brickyard ja vaikeampia Escape Hatch ja Widow Maker. 



Ribgage ja The Hump



Bujagalissa



Krisse Bujagalissa



Juho ja allekirjoittanut oikean linjan alaosassa

Bujagali on myös suosittu matkailunähtävyys ja koskessa kaatuilulla onkin aina innokasta yleisöä. Turistien iloksi paikalliset myös uivat koskessa pelkän tyhjän kanisterin varassa. Taustalla on ilmeisesti vanha uskomus siitä, että joella asuu Bujagalin henki (Spirit of Bujabald), joka joskus näyttäytyy kelluvan ihmisen hahmossa. Kosken lähellä asuu myös vanha mies nimeltään Jaja Bujabald, jonka sanotaan olevan hengen 93. personoituma. Valitettavasti emme löytäneet Bujabaldia tällä reissulla. Miehen kerrotaan sanoneen, että alue kärsii vakavasti, jos uusi pato rakennetaan.

Bujagalin jälkeen joen oikealla on 50-50 (III), joka on tyypillinen Niilin yläosan koski: alussa on iso köngäs, jonka jälkeen seuraa kymmeniä metrejä hyökyilevää aallokkoa. Korkealla vedellä koskessa on myös iso peliaalto, mutta tällä kertaa vesi ei siihen riittänyt. 50-50 -kosken jälkeen seuraa pari nimetöntä pienempää koskea, joissa myös on surffiaaltoja ja Niilille tyypilliseen tapaan helposti kaatavia virranrajoja sekä yllättävästi kaatuilevaa aallokkoa. Pian joki jälleen haaraantuu myös kanaviin, joista äärimmäisenä oikealla ovat Surf City- ja Total Gunga -kosket, mutta niitä melotaan enää harvemmin. Silverbackin kohdalle tulevan padon rakennustyöt ovat nostaneet vedenpintaa niin, että aiemmin isot ja hauskat kosket ovat jääneet suurelta osin veden alle. Vasen Ugly Sisters-kanava puolestaan on tukittu myös padon rakennustöiden vuoksi.

Nimettömien koskien jälkeen melojan eteen avautuu rakenteilla olevan padon betoniseinä, jonka oikealla puolella joki katoaa horisonttilinjan taakse. Vuorossa on Silverback (IV), jota voi hyvällä omatunnolla luonnehtia mahtavaksi koskeksi. Koski alkaa ehkä 200 metriä pitkällä jyrkällä luiskalla ja huipentuu muutaman sadan metrin massiiviseen aallokkoon. Silverback on tunnettu siitä, että siinä pystyssä pysyminen edellyttää enemmän hyvää onnea kuin taitoa. Itse taisin meloa kosken yhden kerran kaatumatta: muilla kerroilla eskimoita tuli sitten yhdestä neljään. Vaarallinen koski ei oikeastaan ole, jos meloja vain pysyy kajakissaan. Uimarille hyökyävät virranrajat ja valkoinen vesi voivat kyllä tietää ei-toivottua aikaa pinnan alla.

Monet lopettavat melonnan Silverbackin alle, josta on kätevää ottaa bodaboda-mopotaksikyyti takaisin Bujagaliin ja meloa koko osuus vaikka uudestaan. Myös alempana on hyviä koskia, mutta paluumatka Bujagaliin kasvaa ja alkaa edellyttää autokyytiä.



Juice Silverbackissa. Kuva: Tuomas Vaarala



Turvameloja Silverbackissa. Kuva: Tuomas Vaarala



Rantautumispaikat ovat aina täynnä pikkulapsia, jotka haluavat kantaa kajakkeja pientä maksua vastaan. 500 shillinkiä eli 17 senttiä on käypä taksa parin minuutin kannosta ja samalla noin neljäsosa ugandalaisen päivätulosta.



Luottokuski Kabujaavan kyydissä


Surullinen uutinen melojille, koskenlaskuyrityksille ja monille paikallisille on siis se, että koko koskiosuus Bujagalista Silverbackiin jää kesäkuussa valmistuvan uuden vesivoimalaitoksen altaan alle. Uganda saa sähköä (myydäkseen sen epäilijöiden mukaan Keniaan rikkaille yrityksille), mutta samalla paikallinen turismi ja luonto saavat vakavan iskun ja melojat menettävät joitain maailman kiinnostavimmista koskista. Voimayhtiön antaman aikataulun mukaan Silverback suljetaan rakennustöiden vuoksi jo 15. helmikuuta. Koskenlaskuyrityksille jo tämä tarkoittaa toiminnan painopisteen siirtämistä Silverbackin alapuolisille koskille, jotka kyllä sinällään ovat hyviä sekä melontaan että koskenlaskuun.



Bujagalin uusi pato, joka huuhtoo Silverbackin historiaan


Seuraavaksi: Silverbackin alapuoliset kosket Overtimesta Malaluun sekä Hairy Lemon. Tuomaksen blogista kannattaa lukea lisäkuulumisia.