Trollforsenilla juhannuksena 2010

Juhannus tänä vuonna sujui Trollilla ja pääasiassa melonnan merkeissä. Paikalla oli kymmenkunta suomalaista koskimelojaa (perheineen ja koirineen) akselilta Rovaniemi-Keminmaa-Jyväskylä ja viitisenkymmentä ruotsalaista melojaa pääasiassa Uppsalasta ja Tukholmasta. Ruotsalaisilla oli meneillään perinteinen Norrlandsturen ja mukana näytti olevan monenlaisia melonnan harrastajia maajoukkuemiehistä ihan aloitteleviin melojiin.

Meloimme perinteiseen tapaan sekä Creeking Deltaa (joka taitaa olla oikealta nimeltään Trollholmen) että Paltvalsenia ja Björnidetforsetin suistoja. Melonnat sujuivat hienosti lukuunottamatta muutamaa naamalla suoritettua kivikosketusta. Tällä reissulla en jaksanut kuvailla kovin paljon; Paltvalsenilta tuli sentään otettua muutama blunttikuva. Paltvalsen on kyllä vaikea mutta loistava peliaalto, eikä maisemissakaan ole mitään vikaa.

Niina ja bootie beer

Sami ja Aapo kutsuvat ruotsalaisia saunaan

Kokko on oikeaoppisesti rakennettu

Juice bluntar

Tuomas bluntar

Tuomas backstabbar

Aapo bluntar

Krisse surfar

Takapaino ei ole tasapainoa

Koskimelontaklinikka 16.-20.6.

Järjestimme seuran ensimmäisen viisipäiväisen koskimelontaklinikan Rovaniemen seudulla ja Tornionjoella kesäkuun puolivälissä. Klinikointiin osallistui kaksitoista melojaa ja ohjaajia pyöri koskilla parhaimmillaan viisi. Seuran turvallisuusmääritelmien mukaan "vaativissa" koskioloissa yhtä ohjaajaa kohden voi olla enintään kolme ohjattavaa, mikä on osoittautunut hyväksi suhteeksi etenkin silloin, jos uinteja on odotettavissa paljon. Varsinkin Kukkolankosken tyyppisissä pitkissä ja isovetisissä koskissa reskuttamiseen tarvitaan mieluiten kaksi melojaa jo pelkästään ajankäytöllisistä syistä.

Klinikan kolme ensimmäistä päivää melottiin Rovaniemen Raudanjoella ja Ounasjoen Marraskoskella. Raudanjoella harjoiteltiin hieman edistyneempiä perustekniikoita akanvirtojen ottamisesta lossaukseen ja Marraskoskella surffattiin pienissä peliaalloissa. Perjantai pyhitettiin uimiseen ja köydenheittoon Vaattunkikönkäällä. Rovaniemen kosket soveltuvat loistavasti koskimelonnan perusharjoitteluun, joskaan haastavampaa koskea alueelta ei tahdo löytyä. Vikakönkäällä on varsinkin pohjanmuutostöiden jälkeen tosin mahdollisuus etsiä haastavampia linjoja ja harjoitella turvallisissa oloissa vaikeamman kosken laskua.

Lauantaina siirryimme Tornionjoelle etsimään isompaa vettä ja vähän haastavampia virranrajoja. Tarkoitus oli meloa Ylitornion Vuennonkoskelta Tornion puolelle Matkakoskelle ja harjoitella matkalla vähän kaikenlaista eteen tulevien tilanteiden mukaan.

Vesi oli laskenut rajajoella lähes syyslukemiin (Matkakoskella noin 400 m3), ja esimerkiksi Vuennonkoskella ei ollut tavallista isomman veden tuntua. Matkakoskella on onneksi kaikilla vedenkorkeuksilla mukavasti hyökyilevää aallokkoa, joten päivä oli lopulta oikein onnistunut.

Jos ei honttoja päästy Vuennolla lauantaina kiertämään, oli melonnassa haastetta toisesta ja vähän harvinaisemmasta syystä. Rajajoella oli nimittäin meneillään jo muutaman päivän jatkunut mäkäröiden massapariutuminen ja -parveilu. Sekä Vuennonkoskella että Matkakoskella mäkäriä oli varmasti miljoonia. Meloessa tuntui kuin otuksia olisi suihkutettu naamalle painepesurilla. Parvet näkyivät koskien päällä ruskeina patjoina, joiden läpi melominen onnistui parhaiten silmät ja suut kiinni. Parveilu on jokakeväinen ilmiö, mutta tässä laajuudessa ei kukaan sitä muistanut nähneensä. Pariutuminen loppui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kuin seinään, eikä mäkäriä enää Kukkolassa seuraavana päivänä nähty. Erikoinen luonnonilmiö.

 Iloinen koskimeloja odottaa koskeen pääsyä

Olli patsastelee ötökkäparvessa

Tuomas peliaallossa, joka oli hyvässä kunnossa

Koskihirmut melovat mäkäräparven läpi

Risto vauhdissa

Tiina ja mela vedessä

Simo Matkakoskessa

Pauliinan tyylinäyte

Sunnuntaina klinikka jatkui Kukkolankoskella, josta löytyy jonkinlaista melottavaa kaikilla vedenkorkeuksilla. Pelipaikat eivät ole kehuttavia, mutta yleiseen koskimelontaan Kukkola on monipuolinen treeniympäristö.

Sunnuntaina jatkui koko viikon kestänyt teema: hienoja suorituksia, itsensä ylittämistä ja reskutustreeniä. Päivä keskeytyi muutaman laskun jälkeen ikävään sairastumiseen, mutta oli muutoin onnistunut.

Klinikasta kokonaisuutena jäi hyvä maku. Useamman päivän yhtämittainen melonta kehittää taitoja ja varsinkin tuntumaa hienosti. Ohjattu toiminta koetaan turvalliseksi ja se mahdollistaa myös henkisen puolen kehittämisen kontrolloidusti. Tärkeää on nousujohteinen ohjelma, jossa edetään paitsi uusiin teemoihin myös loppua kohden hieman haastavampiin vesiin, jolloin liikutaan sopivasti monen osallistujan epämukavuusalueella ja kehittymistä tapahtuu.

Klinikasta tehtäneen Rovaniemen Melojille perinne, joskin tulevaisuudessa se mahdollisesti toteutetaan hieman lyhyempänä, ehkä kolmipäiväisenä. Kiitokset oppaille ja osallistujille!

Marraskoski

Juicen ja Krissen kanssa kävimme sunnuntaimelonnalla Marraskoskella, joka on yksi harvoista tulva-ajan jälkeen toimivista Rovaniemen puljailukoskista. Marraskoski sijaitsee Ounasjoessa noin 40 km Rovaniemeltä pohjoiseen. Leppoisan I-luokan kosken yläosassa on mukava pieni peliaalto akanvirralla sekä muita pikkuisia surffi- ja leekausaaltoja. Keskivirrassa on myös pourover-hontto, joka näyttää viattomalta mutta saattaa pyörittää uimariakin muutaman kierroksen. Seuran koskitreeneissä pari vuotta sitten näin taisi käydäkin.

Optimaalinen virtaama Marraskoskessa kesävedellä on 150 ja 250 kuution välillä, jolloin peliaalto on parhaimmillaan ja myös akanvirta toimii hyvin. Tätä isommalla vedellä akanvirta hiljalleen katoaa ja pienemmällä vedellä puolestaan aalto alkaa olla liian matala muuhun kuin surffaukseen. Jättivedellä - kun vettä on yli 1000 kuutiota - kosken keskiosiin syntyy iso peliaalto ja rannan lähelle myös pienempi aalto. Keskiaallolle ei ole akanvirtaa, mutta se on muuten vain hyvä.

Sunnuntaina kosken virtaama oli 175 kuutiota ja paikka oli koko lailla parhaimmillaan. Aalto on vielä tarpeeksi syvä kärryttelyyn ja myös voltti on mahdollinen, kunhan löytää upotuskolon surffaajan vasemmalta. Tällä vedellä akanvirta on myös melko pitkä eikä kaikkia voimia tarvitse kuluttaa sen tavoitteluun.

Kesävedellä Marraskoski soveltuu myös aloittelevan melojan treeneihin mainiosti, sillä sieltä löytyy pelipaikkojen lisäksi Tornionjokea pienenemmässä ja helpommassa mittakaavassa möyhyileviä virranrajoja ja muuta mukavaa. Retkimelojalle koski on leppoisa ja mukava, kunhan välttää keskivirran honton.

 Peliaalto on päävirrassa.

Juice aallossa, Krisse takana akanvirrassa.

Aaltoon pitää vähän lossata.

Krisse surffaa.

Voltti lähtee kierteellä.

Kurttajoki

Yllä: Kurttajoen Koivuköngäs

Alkukesän projektina on Vaaralan veljeksillä ollut pidemmän aikaa Posion Kurttajoen lasku, jota yritettiin taas tänä keväänä. Viime käymän jälkeen jokeen oli kuitenkin kaatunut niin paljon puutavaraa, että joen ensilasku antaa vieläkin odottaa itseään. Tuomas ja Juho ovat meloneet joen Koivukönkäälle asti, mutta Koivukönkään ja Alakönkään välinen pätkä on melomatta.

Kurttajoki on pieni joki, joka laskee Korojokeen Korouoman pohjoispäässä. Joen jyrkin ja kiinnostavin osa on Koivukönkään ja Alakönkään välinen vajaan kilometrin mittainen pätkä, jossa joki laskee kanjonilaaksen seinää alaspäin kohtuullisen jyrkkänä. Koivuköngäs näyttää kiviseltä eikä ainakaan minua välittömästi houkuttele laskemaan. Alaköngäs puolestaan on kaksiosainen tekninen droppi, joka myös on erittäinen kivinen ja potentiaalisesti vaarallinen. Könkäiden väli on todella hienon näköistä jyrkkää jokea, jollaista ei Suomesta juuri löydy. Uomassa on vain todella paljon puita, joista osaa ei voi väistää. Isommalla vedellä joessa ei ole myöskään akanvirtoja ja rantautuminen voi olla haastavaa. Tällaisessa kunnossa jokea ei oikein voi meloa.











Alaköngäs eri näkökulmista:









Kotimatkalla käytiin ihailemassa Pirttikosken pohjapatoa, joka on varmasti Suomen karuin esimerkki hengenvaarallisesta vesistörakentamisesta. Padossa ei ole minkäänlaisia kieliä tms. kohtia, joista mahdollinen uimari tai meloja / veneilijä pääsisi honttoa pakoon. Takaisinveto on helposti 20 metriä pitkä:

Juujoki ja Siikajoki

Yllä: Siikajoen loppuluiska

Tuomaksen ja Olan kanssa kävimme 27.5. melomassa Juujoen, joka lähtee Kolmiloukkosesta ja Kaitajärvesta ja laskee Juujärveen lähellä Seitakorvan voimalaitosta Kemijärven eteläpuolella. Meloimme jokea noin 6 km pätkän Suorsa-Seitakorva-metsäautotien sillalta Juujärvelle: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?map.x=225&map.y=578&e=516943&n=7368232&scale=80000&tool=siirra&styles=normal&lang=fi&tool=siirra&lang=fi

Juice ja Sami olivat meloneet joen muutama vuosi sitten, jolloin vettä oli ollut enemmän kuin nyt. Silloin joki oli ollut vauhdikas. Nyt alkupätkä Siikajoen yhtymäkohtaan saakka oli vähän vähävetistä pikku koskea, mutta kuitenkin melottavissa. Uomassa oli joitakin kaatuneita puita, ja kahdesti niitä piti ohittaa kantamalla:









Pari kilometriä ennen Juujärveä Juujokeen yhtyy Siikajoki, joka on vauhdikkaampi mutta jossa on vielä enemmän puita. Juice ja Sami meloivat myös Siikajoen edelliskerralla, ja puiden vuoksi joki oli ollut vaarallinen. Siikajoen viimeinen koski on luiskamainen ja jyrkkä ja joki tippuu siinä pienellä matkalla 10-15 metriä. Loppuluiskassa ei ole kuin pari haitallista puuta, jotka pitäisi ehdottomasti käydä raivaamassa pois:





Juujoki on hieno pieni erämaajoki, joka kannattaa meloa huipputulvalla mutta joka ei ole niin herkkä vedenkorkeuden vaihtelulle kuin esimerkiksi Ropsajoki. Puiden varalta pitää olla valmiina pikarantaumiseen. Putouskorkeutta on noin 15 m / km ja kosket ovat välillä mukavan vauhdikkaita. Paras pätkä on loppu Siikajoen yhtymäkohdan jälkeen, siellä riittää vettä hienosti. Siikajoki olisi Juujokea jyrkempi ja varmasti myös hieno, mutta siellä pitäisi tehdä ennen melontaa lisää raivaustöitä.