lauantai 17. lokakuuta 2009

Trollforsen osa 2, Paltvalsen ja Björnidet



Yllä: Sami Paltvalsenissa. Kuva Tuomas Vaarala.

Creeking Deltan jälkeen Piteåjoki levenee järveksi, jonka rannalla leirintäalue on. Kesällä pidimme leiriä eteläpuolella, jossa kiuaskivetkin ovat valmiina.

Järven jälkeen joki jatkuu isoaaltoisella koskella, jossa Paltvalsen-peliaalto on. Koski on luokkaa III / IV mutta ei sisällä mitään erityisen vaarallista. Keskelle on vältettävä hontto, mutta se on helppo ohittaa. Oikean laidan aallot ovat voimakkaasti kaatuvia, mutta niissä ei tapahdu yleensä mitään kärrynpyöriä pahempaa. Koski on haluttaessa helppo sniikata oikeasta laidasta.

Ola Paltvalsenin koskessa



Itse Paltvalsen on hyvä peliaalto aaltohonttojonon lopussa. Tällä heinäkuun puolivälin reissulla vettä oli vähänlaisesti ja aalto ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta melottavissa kuitenkin. Aivan pienellä ja myös isolla vedellä aalto katoaa kokonaan. Paltvalsenilla pidettiin Euroopan cupin freestylekisat pari vuotta sitten.

Krisse ja takaperin voltti Paltvalsenissa



Eki surffaa



Liikennettä Paltvalsenilla



Melonnan iloa: Sami ja Niko





Paltvalsenin jälkeen tulee jälleen pieni järvi, jonka jälkeen on vuorossa Ön. Önin muodostavat Newbievalsen ("Aloittelija-aalto"), joka on oikeastaan pieni pelihontto ja sitten lyhyt isovetinen III-luokan koski. Tässä joki jälleen haarautuu ja tällä kertaa kolmeen osaan. Tällä kertaa meloimme alapätkän kahteen otteeseen, ensin perjantaina rautatiesillalle ja sitten sunnuntaina maantiesillalle saakka. Molemmilla kerroilla meloimme oikeaa reittiä, joka on helppo mutta mukava. Keskimmäinen haara on hieman vaikeampi ja se myös alkaa kiinnostavasti: koko joki putoaa noin 2-2,5 metrin Elomsfalletissa, jonka alla on iso hontto. Vasemmalla reitillä on oikeastaan vain yksi kiinnostava koski. Sekä keskiosa että oikea laita ovat joka tapauksessa Önin ja Elomsfalletin jälkeen yläosan Creeking Deltan tapaista mutta helpompaa melottavaa. Varsinkin oikeassa laidassa linjat ovat erittäin selvät ja isompia vaaroja ei ole lukuunottamatta yhtä siivilää ja oikean laidan suuria honttoja vähän alempana. Melonta on parin kilometrin verran jonkinlaista III-luokan creekkiä ja sitten alkavat Mellersta Trollforsanan isoaaltoiset kosket. Ensimmäinen mahdollinen lopetuspaikka on ensimmäisen ison kosken jälkeinen rautatiesilta ja toinen kymmenisen kilometriä alempana sijaitseva maantiesilta. Siltojen välissä on muun muassa liki 4 kilometriä pitkä III / IV -luokan Hundforsen.

Önin jälkeinen oikea laita (nimeltään Björnidet) on siis helppo meloa ja hyvin se meni kaikilla tälläkin kertaa. Mukana perjantaina oli Trollin ensikertalaisena Risto, jolla laskut menivät oikein mukavasti. Lauantaina joukkoon liittyivät vielä Suvi ja Simo. Tapahtumia lauantaina riittikin sitten jonkin verran, Risto otti Björnidetin alussa parikin uintia ja Suvi ui ikävän näköisen siivilän läpi alempana paikassa, joka näyttää helposti todella vaarattomalta. Isommilta kolhuilta onneksi vältyttiin. Lauantaina meloimme vielä Samin, Jannen, Juhon, Runnakon Tuomaksen, Ekin, Olan ja Suvin kanssa alapätkän maantiesillan lähelle asti.

Olennainen osa Trollin reissua on tietenkin leirielämä. Telttasauna lämpesi tavalliseen tapaan ja myös nuotiolla melottiin aivan järjettömistä hontoista ja ties mistä iltamyöhään. Näitä kuvia katsellessa on hyvä suunnitella tulevan kesän reissuja.





Trollforsen osa 1, Creeking Delta



Yllä: Tuomas keskimmäisessä koskessa Creeking Deltalla

Norjasta ajelin takaisin Ruotsiin ja Trollforsenille torstaina. Juice jäi vielä melomaan Sjoan festivaaleille ja Krisse ja Tuomas ajelivat omalla autollaan perästä myös Piteåjoelle. Porukkaa paikalle kerääntyi enemmänkin, sillä torstain ja perjantain aikana Trollille tulivat Rovaniemeltä ja lähialueilta OlliVain, Niko, Simo, Tiina, Noora, Aksu, Sami, Janne, Ola, Risto ja Suvi ja Kuusamosta Runnakon tuomas ja Ollilan Eki. Päivät menivät tavalliseen tapaan Creeking Deltaa ja alapätkää meloessa. Myös Paltvalsen toimi mukavasti.

Piteåjoen Trollforsen sijaitsee joen latvavesillä päin lähellä Moskoselin kylää. Storforsenilta matkaa Röllikoskille tulee noin 60 km. Nimensä alue lienee saanut sen erikoisesta geologiasta: lähiympäristö ja varsinkin joenpohja on täynnä kallioita ja valtavia siirtolohkareita, joiden välissä joki pujottelee. Ei ole vaikeaa kuvitella, että kivet muistuttavat auringossa liian pitkään viihtyneitä peikkoja tai että pahansisuinen melontajättiläinen on niitä paiskonut pitkin koskia.

Trolli koostuu usemmasta osasta, joiden välissä on leirintäalue. Alueella ei ole palveluja lukuunottamatta siistiä ruotsalaistyyliin koristeltua ulkohuussia. Lappilaismelojilla alkaa tosin olla Trollilla melkein "oma" leiripaikka, johon on piiloteltu ja kerätty kaikenlaista mukavaa, kuten telttasaunan kiuaskivet.

Leirintäalueen yläpuolista melontapätkää kutsutaan Creeking Deltaksi, mutta alkuperäiseltä nimeltään se taitaa olla Fätnafåran tai yksinkertaisemmin Övre Trollforsarna. Delta lähtee järvestä, josta Piteåjoki laskee alaspäin useampana haarana. Toinen mahdollinen melontahaara on Flottarrännan eli Tukkiränni, mutta se on osin luokkaa VI eikä sitä juuri meloskella.

Creeking Delta muodostuu useasta pienemmästä koskesta. Aivan aluksi on pieni koskenliplatus ja tämän jälkeen II- tai III-luokan pikku luiska. Luiskan jälkeen tulee ensimmäinen isompi koski. Luokitus pyörii IV:n paikkeilla, kuten koko Deltalla yleensäkin. Koski on lyhyt ja muodostuu kahdesta luiskasta. Vaativampi keskilinja on sekin melko suora ja oikea sniikkilinja muuten vaan helppo. Toisen luiskan jälkeen tulee pikku allas ja heti perään parin metrin köngäs. Könkään vasemmassa laidassa on hontto, mutta tekniikalla ei ole isommin väliä, jos laskulinja on hyvä. Tosin altaassa on pari kiveä, ja pystyssä pysyminen vähentää kypärän naarmuuntumista.

Tuomas keskilinjalla



Ola puskee toisen luiskan hontosta läpi



Tapio ja köngäs



Könkään jälkeen tulee jälleen siis iso allas - koko Delta on drop-pool -tyyppistä creekkiä - , josta joki laskee parin pienemmän kosken kautta koko Deltan vaikeimpaan koskeen. Tämä "keskimmäinen koski" on yläosan koskista pisin ja teknisin. Itse jätin tällä kertaa kosken väliin.



Tämän jälkeen vuorossa on sitten monen suosikkipaikka eli Fätnafallet. Tämä "Autoboof" on kolmimetrinen putous, jonka keskellä on automaattisen booffin tarjoava kivi ja alla turvallinen allas. Honttoa ei käytännössä ole. Autobooffia lasketaan usein useampia kertoja, kanto takaisin on lyhyt ja helppo.

Autobooffissa harvoin sattuu mitään ihmeellistä, mutta tällä kertaa kolistelimme Olan kanssa putouksen alas vähän erikoisemmin. Itse meloin toisella kerralla booffikiveen vähän liian oikealta. Kivi tökkäsi minut pois tasapainosta, jonka jälkeen tipuin alla olevaan luiskaan hieman poikittain. Luiska käänsi minut ympäri kesken pudotuksen ja kyynärsuojat saivat kevyttä kivikosketusta. Videolla tilanne näytti vähän ikävältä ja oli hyvä muistutus siitä, että myös turvalliseksi koetussa ja tutussa paikassa voi kolista kummasti, jos ei ole tarkkana. Ola teki samantyyppisen liikun ja laski booffikiven oikealta puolen. Tasapaino säilyi kuitenkin minua paremmin ja Ola kolisteli oikein päin alas. Booffiveto meni näyttävästi vain tyhjän päälle.

Tässä vielä booffi lävähtää ihan hyvin



Olan vuoro



Nikon tyylinäyte



Fätnafalletin voi halutessaan ohittaa myös laskemalla sen vieressä olevan tupladropin. Näistä kahdasta Fätnafallet on helpompi.

Autobooffin jälkeen melojaa vastaan tulee taas hetken verran helpompaa pujottelua, pieniä luiskia ja väisteltäviä honttoja. Parin-kolmensadan metrin päässä on sitten Labyrintti, joka on henkilökohtainen suosikkini koko Deltalla. Labyrintti on oikeastaan ihan samanlaista pujottelua kuin edeltäväkin osa, mutta hieman vaikeampaa. Mukavimmassa kohdassa on oikealle kaartava köngäs, joka lasketaan honttojen välistä hauskan kierreaallon kautta. Labyrintti päättyy kohtaan, jossa lasketaan suoraan alas vasenta laitaa ja väistetään kiviseinä oikealle kaartuvan puskuriaallon avulla.

Labyrintin jälkeen joessa on pari leveää 1-2 metrin luiskaa tai köngästä, joissa on honttoja mutta myös selviä kieliä. Luiskien jälkeen vuorossa on massiivinen loppuluiska, jonka voi laskea kolmea reittiä pitkin. Eniten käytetty lienee keskireitti, vähemmällä vedellä lasketaan vasenta reittiä ja isommalla vedellä luiskan voi ohittaa laskemalla siksak-rännin oikeassa laidassa. Luiska on teknisesti helpohko, mutta hyvin epätasainen ja kivinen. Uinnissa seuraa varmuudella ikäviä kolhuja ja mahdollisesti muutakin.

Ola loppuluiskassa



Aapo Halonen siksak-rännissä edellisvuoden kesällä



Loppuluiskan jälkeen Delta päättyy kävelysillan yläpuolella olevaan viimeiseen könkääseen. Tässä könkäässä on aika tiukka hontto ja kielikin on aika kapea. Jos laskulinja on hyvä, ei ongelmia kuitenkaan luultavasti tule.

Seuraavaksi: Trollforsen osa 2, Paltvalsen ja Björnidet

tiistai 6. lokakuuta 2009

Skjåk wave



Tapio Skjåkissa. Kuva Tuomas Vaarala.

Skjåk wave on nimensä mukaisesti Skjåkissa sijaitseva peliaalto. Muuta melottavaa ihan vieressä ei varsinaisesti ole, ellei sitten halua retkeillä Otta-jokea pitkin. Hieman ylempää tosin löytyy jämäkämpää V-luokan melottavaa, esimerkiksi Skjoli. Sjoalta Skjåkiin on matkaa noin 60-70 km eli ajassa reilu tunti. Aallon vieressä on leirintäalue, jonka laidasta on aallolle matkaa noin 20 metriä eli melontareissusta ei tule pitkää. Aalto ei kuitenkaan toimi aina.

Toimiessaan Skjåk wave on todella hyvä. Se on kohtuullisen nopea ja mahdollistaa kaikenlaiset aaltoliikkeet osaavalle. Johonkin Matkakosken nopeaan aaltoon verrattuna Skjåk wave on kuitenkin hidasta lipsuttelua ja sellaisena se sopii myös aloittelijalle. Yhtä aikaa aalto on aika iso ja siinä on todella helppo pysyä, kunhan oppii sen tavoille.



Skjåkissa olivat yhtä aikaa kanssamme harjoittelemassa Mariann Saettherin ja Curtis Tylerin Youngboatersit (http://www.youngboaters.com/Youngboaters/Velkommen.html). Youngboaters on norjalaisista junioreista koostuva ryhmä, jota Mariann ja Curtis valmentavat ja joka kokoontuu melomaan yhdessä muutaman kerran kesässä. Nuoret asustelivat aallon vieressä leirintäalueella, ja monella oli mukana koko perhe. Aika hyvin Mariann ja Curtis olivat saaneet myös isät ja äitit motivoitua touhuun mukaan. Innostuin mallista välittömästi ja tulevaisuudessa sitä onkin tarkoitus soveltaa sopivalla tavalla Roimeloon junioritoimintaan.

Jouduin lähtemään aallolta parin tunnin melonnan jälkeen jälleen kohti Trondheimia. Muutenkin melontavauriot alkoivat vaivata - kiertäjäkalvosin alkoi kipeytyä tosissaan ja silmätkin kärsivät valoherkkyydestä. Tämä vaiva tahtoo vaivata pelimelonnassa aina joskus oikein kirkkailla ilmoilla ja pitkillä sessioilla, mutta se on ollut aika hyvin ehkäistävissä aurinkolaseilla. Joka tapauksessa aallolla melottiin iltapäivällä lähtöni jälkeen freestylekisa, jossa suurin osanotto taisi olla junnusarjoissa. Suomalaisedustus aikuisissa oli ihan komea ja tulihan sieltä pari mitalisijaakin - ei kuitenkaan sitä kaikkein kirkkainta.

Alla: strategiat kuntoon ennen kisaa.



Satu Vänskä-Westgarth ja clean spin.



Tapio ja silmiin sattuu.



Seuraavaksi: Röllikoski eli Robotti Ruttuset melomassa. Siis Piteåjoen Trollforsen ja Creeking Delta.