tiistai 27. heinäkuuta 2010

Videota Norjasta

Tuomas on saanut valmiiksi Norjan videon editoinnin: http://vimeo.com/channels/nordickayaking#13649289

Komeaa!

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Paraselva: hike and shoot

Paraselvan triplaroppi; "Renfossen"

Paraselva on Mikun otsikkoa (http://freestylemelonta.blogspot.com/2010/07/pohjois-norja-parasjoki-hike-and-huck.html) mukaillen todellinen hike-and-jotain -paikka. Omalla kohdallani tämä tarkoitti kävelyä ja valokuvausta upeissa maisemissa.

Paraselva on yksi Signaldalselvan ylähaaroista ja vettä melontaan riittää vain sulamisaikaan. "Melonta" on syytä kirjoittaa lainausmerkkeihin siinä mielessä, että joki on suurelta osin erittäin vaikea tai laskukelvoton. Monet dropit ovat karkeasti luokkaa 5+ - 6 ja vielä useammat täysin laskukelvottomia. Täysin laskukelvoton joki ei ole; sen viimeisellä viidellä kilometrillä on muutama vaikea mutta hieno laskettava droppi ja jonkin verran laskukelpoista koskea. Vähän väliä laskun keskeyttävät koko joen peittävät siivilät tai seinät, johon putoukset syöksyvät. Täällä kannattaa katsoa tarkkaan, mitä tekee.

 Paraselva on esteinen

Paraselvan "melontakelpoinen" osuus alkaa noin 3-5 kilometriä ennen siltaa, jolla tie ylittää joen ja jonka jälkeen virta muodostaa yhdessä toisen laskujoen kanssa Signaldalselvan. Viimeinen kaksi kilometriä on Tuomaksen ja Juhon (Vaaralat) arvion mukaan ehkä noin II-luokan koskea. Sen yläpuolella joen luonne onkin sitten ihan toisenlainen.

Mahdollisen laskuosuuden aloittaa tripladroppi, jonka ylin putous näytti joka suhteessa liian vaikelta (tämänkin dropin yläpuolella näytti kauempaa katsottuna olevan potentiaalisia jyräytyksiä, mutta viitseliäisyys ei riittänyt skouttailuun). Matkaa dropille on tien pään parkkipaikalta mönkijäuraa pitkin rapeat kolme kilometriä. Nousua matkalla tulee noin parisataa metriä. Vasemmalla ylävirtaan mentäessä kohoaa mahtava Paras tai norjalaisittain Barras, joka tunturi on Taiskan Haltin häät-kappaleen pahamaineinen velho. Muut laulun sankarithan ovat ruotsinmaan tumma Peltsa ja Suomen Saana, joka oli Peltsan morsian. Barraksen taikomien jäiden alle jäädessään nämä jättiläiset muodostivat nykyiset suurtunturit.

Jokea katsellessa Barraksen voi helposti kuvitella olleen kiukkuinen velho, paikallinen Saruman. Laskukelvottomat osuudet ovat todella laskukelvottomia: monet putouksista ovat erittäin kivisiä ja siivilöitä on siellä täällä.

Runollisesta asemasta ja vaikeista koskista huolimatta tai juuri sen vuoksi Miku (Mikael Lantto) päätti laskea yläosan tripladropista kaksi alempaa osaa. Ensimmäinen kahdesta oli hienon näköinen puhdas putous, jonka taakse jäi selvä huone. Me muut jätimme dropin melomatta siitä syystä, että altaasta oli vaikea tai mahdoton päästä pois melomatta viimeistä droppia, joka tippuu suoraan ikävän näköiselle kivipöydälle. Miku laski molemmat dropit onnistuneesti. Kivipöydälle kajakki tuli juuri aiotussa noin 45 asteen kulmassa, jolloin pöytä ei pysäyttänyt menoa mutta laskijankin selkä säilyi yhtenä kappaleena. Hurja jyräytys.


 Tuomas "Hulk" Vaarala punnertaa kajakkia selkään

Miku ja Teemu Väliahdet lähdössä matkaan

Juice punnertaa

Renfossen näkyy noin kolmen kilometrin kävelyn jälkeen

 Ylimmäinen droppi

 Keskimmäinen droppi

Keskimmäisen dropin allas

 Alimmainen droppi, joka tippuu pöydälle

Juice ja Teemu suunnittelevat

Miku keskidropissa, Juice safetyna

Miku alimman dropin niskalla

 Kohta osuu

 Jackson otti itseensä pikku lommon verran

Mikun laskema droppi sai nimekseen Renfossen kolmen poron mukaan, jotka kelluivat akanvirrassa ykkös- ja kakkosputouksien välillä. Porot olivat paenneet mahdollisesti ahmaa tai yrittäneet muutoin ylittää jokea ylävirrassa väärässä paikassa.

Kuolleet porot lahjoittivat nimensä dropille

Renfossenin alapuolella oli myös puhdas putous, mutta sen lähestyminen oli Paraselvalle tyypilliseen tapaan hyvin vaikea. Droppi jäi toistaiseksi odottamaan ensilaskuaan.

Parin päivän takaisen skouttauksen satona joelta löytyi kaksi muutakin mahdollista jyräytystä, joista keskimmäinen nimettiin yläpuolella parveilevien kotkien mukaan Örnfosseniksi ja alimmainen pystysuuntaisen ja möyhyävän honton mukaan Kieputtimeksi. Mikun aikeissa oli lähtiessä laskea sekä Örnfossen että Kieputin. Örnfossenin Tornion hurja laskikin, mutta Kieputin jäi odottamaan kieputettavia toiseen kertaan. Kieputtimen alun oli muodosti vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle kääntyvä ränni, jossa vesi kaarsi sileää kalliota vasten kuin Jukuparkin Villijoessa, joskin vähän suuremmalla volyymilla. Rännin jälkeen joki ahtautui itse kieputtimeen eli villin näköiseen honttoon, joka näytti pyörittävän vettä vähän joka suuntaan ahtaassa slotissa.

Örnfossen on kaksiosainen putous, jonka lähestyminen on vaikea. Yläpuolella on lähes laskukelvotonta kivistä koskea. Kajakin saa kuitenkin vesille noin viisi metriä ennen ensimmäistä droppia, joka on kanjoniin ahtautuva, ahdas ja paineinen köngäs. Keskellä niskaa on kivi, joka jakaa joen kahteen ehkä metrin levyiseen linjaan. Tämän jälkeen joki putoaa vapaasti kymmenisen metriä. Mikun lasku meni hienosti ja hymy oli herkässä.

 Niskalla

Miku droppaa Örnfossenia.

Kyllä naurattaa

Örnfossenin jälkeen Mikunkin paukut olivat vähissä ja minulla ja Teemullahan ei kajakkeja ollutkaan mukana; keskityimme kuvaamiseen ja turvamiestouhuihin. Sen sijaan Tuomas ja Juice päättivät laskea Örnfossenin alapuolisen osuuden Kieputtimelle ja siitä eteenpäin take-outiin, jollaisena palveli Parasjoen yli menevä siltä. Välikosket olivat olleet vaikeita ja esteisiä ja välillä oli myös pari portagea; nähtävästi pätkää ei ilman noita suuria droppeja kannata kantaa melomaan - tietysti kaikki on suhteellista ja Parasjoki on kyllä mahtava vaikka vain maisemakohteena.

Harmistunut koskimeloja etsii melottavaa, takana Barras

Tähän päättyy lyhyen Norjan reissun blogikuvailu; seuraavaksi palaan arkeen. Tarjolla on kuvausta muun muassa Trollilta ja Kelokurkkiolta.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Tamokdalen

Miku Tamokin luiskassa

Signaldalselvan jälkeen melontavuorossa oli Tamokelva Tamokdalenissa, joka on tuttu monelle suomalaiselle laskijalle ja kiipeilijälle. Alueella on lukuisia klassikkolaskuja vapaalaskijoille ja jääputouksia kiikkumiehille ja -naisille. Tamokdaleniin on Kilpisjärveltä matkaa noin 90 km ja Signaldalenin melontaleiristämme ehkä 20-30 km. Laakso on parikymmentä kilometriä sisämaassa ja sen joet laskevat vedet Balsfjordiin ja vedenjakajan länsipuolella läntisempiin vuonoihin.

Koskimelojille Tamokin alue lähimaastoineen tarjoaa karkeasti kahdenlaisia vaihtoehtoja: pari helppoa tai keskivaikeaa jokea ja sitten runsaasti jämäkkää ja erittäin jämäkkää. Paria kruksia lukuunottamatta helppo mutta sopivalla vedellä erittäin mukava pätkä on Tamokelva, jonka me meloimme. Vaikeampi mutta silti ns. inhimillinen joki on Rostoelva, josta löytyy myös haastavampia kohtia. Rostoa ei päästy melomaan, sillä sortuma oli tukkinut tien eikä paikalle päässyt autolla.

Käymätön korpimaa - osioon Tamokissa kuuluu esimerkiksi Nordkjoselva, joka on alaosastaan läheltä vuonoa tasaista lohijokea mutta jossa on komea ja haastavan näköinen kanjoni ylempänä. Skouttasimme kanjonia, josta löytyi joitakin jyrkkiä luiskia ja muuta kiinnostavaa. Haasteelliseksi pätkän teki keskellä laskuosuutta jyrisevä putous, jolla on korkeutta niskalta silmämääräisesti arvioituna järkyttävän paljon ja joka putoaa lähes suoraan kallioseinään. Tämä monsteri tekee yläosan luiskien melomisestakin melko kuumottavaa, sillä akanvirtoja on vähän ja kosket vaikeita. Toistaiseksi Nordkjoselva jäi melomatta, vaikka myös putouksen jälkeinen kanjoni näytti kaukaa katsottuna hienolta.

Tamokdaleniin ajettaessa käännytään E6-tieltä 87-tielle rapean 10 kilometrin päässä Storfjordista, jos siis tullaan Skibotnin suunnasta. 87-tietä ajetaan, kunnes oikealla puolella liplattaa Dapmotjavri, joka sijaitsee vedenjakajalla. Mainittu Nordkjoselva on vedenjakajan yläpuolella ja virtaa siis pohjoiseen. Dapmotjärveltä jatketaan eteenpäin, ja erittäin karkeasti arvioiden alle kymmenen kilometrin päässä järveltä Tamokelva näkyy tielle vasemmalla puolella. Put-in on lähellä ensimmäistä joen ylittävää siltaa. Jos joki näkyy, on put-in luultavasti jo jäänyt taakse. Laskupätkä on valitettavan lyhyt ja take-outiin on matkaa tietä pitkin vain 2,5 kilometriä. Hyvä take out on seuraavan joen yli menevän sillan kohdalla. Tässä kohden joki on jo leveää somerikkoa.

Laskupätkä alkaa sillan kohdalta könkäillä ja mutkittelevalla koskella. Noin 200 metrin päässä on vaikean näköinen tupladroppi. Tämän jälkeen joki kääntyy jyrkästi vasemmalle ja laskee alas kallioseinää 30-40 metriä pitkänä luiskana, joka putoaa arviolta 15-20 metriä. Veden vauhti luiskassa on valtava ja sen alla on melkein koko joen levyinen hontto. Luiska oli tiettävästi aiemmin melottu norjalaisten melojien toimesta, mutta muuta tietoa paikasta ei ollut. Luiskan alapuolisen koskiosuuden ovat sen sijaan varmuudella meloneet aiemmin ainakin hra Sutinen ja Tuomas ja Juice. Yläpuolista osuutta sillalta luiskalle ei välttämättä maksa vaivaa meloa ainakaan jos ei halua laskea luiskaa, sillä osuus on varsin lyhyt. Luiskalle menee tien levikkeeltä myös polku, jota pitkin kajakki on helppo kantaa joko sen ylä- tai alapuolelle.  

Tulimme paikalle tietysti juuri luiskan vuoksi, jonka Miku ja Juice halusivat meloa. Paikan päällä myös Teemu päätti laskea möläyksen. Itse arvioin ja aprikoin aikani honton äärellä ja lopulta totesin, että tänään toimin kuvaajana ja ohjaajana. Revanssin mahdollisuus jäi roikkumaan ilmaan. Mahdollisesti paikalle pitäisi koittaa vääntyä vähän pienemmällä vedellä, jolloin honttokin lienee pienempi.

Juice jyräyttää - sliden koko ei näy kuvasta oikeastaan ollenkaan

Poikien laskut menivät hienosti, joskin jokainen haki vauhtia takaisinvedosta ja joen pohjan suunnalta. Hontto oli lopulta kohtuullisesti purkava ja vauhti riitti työntämään melojat siitä läpi. Teemun lasku oli sikäli mielenkiintoisin, että laskijaa ei oikeastaan luiskassa näkynyt. Punainen kajakki ja musta meloja katosivat yläpuolella kuohaan ja putkahtivat taas esiin honton alta. Samaa todistavat valokuvat, joissa koski on tyhjä, vaikka Teemu varmasti on luiskassa.

Teemu vielä näkyvissä luiskan niskalla

Valokuvauksen kannalta luiska oli haastava: se oli niin suuri, että kuvia olisi ollut hyvä ottaa myös kauempaa tai sitten superlaajakulmalla, jota ei tietysti ollut. Ongelmia oli erityisesti videon kanssa. Tarkoitukseni oli kiivetä köyden kanssa vastapäisen kallion puoliväliin kuvaamaan, mutta pahdassa oli huuhkajan pesä, eikä lintu pitänyt lähentymisyrityksistämme. Jätin pesän siis rauhaan ja tyydyin kuvaamaan kosken tasalta.

Luiskan alapuolinen koskiosuus oli yksi mukavimmista river running-pätkistä, joita olen melonut. Pätkä oli hyvin helppo, ehkä kolmosta, mutta yhtä aikaa se oli mutkikas ja vauhdikas. Osuus on harmittavan lyhyt, ehkä noin 1,5 kilometrin mittainen, mutta sitä hienompi. Jos iso luiska ei kiinnosta, kannattaa alaosa joka tapauksessa meloa, jos alueella liikkuu. Eri asia on, kannattaako lyhyen pätkän vuoksi ajaa paikalle kovin kaukaa.

Luiskan jälkeinen osuus on helppoa ja mukavaa laskettelua
Nytkö se jo loppui

Illalla leirissä pääsimme todistamaan vielä erikoista tapausta, kun reilusti talon kokoinen kivi tulla jyristeli alas vuoren seinää yli kilometrin korkeudessa. Lopulta kivi putosi pystysuoraan rotkoon ja jysähti sen pohjalle eikä vierinyt näin illallisrauhaamme häiritsemään. Kivi oli meistä ehkä kahden kilometrin päässä mutta näkyi varsin selvästi - oletettavasti se oli verrattain suuri.
Vuoret kaatuvat päälle

Seuraavaksi: Paraselva: Renfossen, Ornfossen ja Kieputin

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Signaldalselva

Maisemat ovat komeat

Signaldalselva virtaa nimensä mukaisesti Signaldalenin laaksossa parikymmentä kilometriä Skibotnista länteen. Joki muodostuu Stordalselvasta, Paraselvasta ja pienemmistä tunturipuroista, jotka laskevat vuorten vedet laaksoon ja edelleen Signaldalenia pitkin Jyykeänvuonoon, kuten suomalainen nimi kuuluu. 

Joki on pääosin hyvin helppo, kosket ovat enintään luokkaa I-II ja suvannotkin virtaavat mukavasti. Kokonaisuudessaan Signaldalselva soveltuisikin myös retkimelontaan vaikka siten, että vesille lähdettäisiin Paraselvan jyrkän koskipätkän lopusta, josta voi meloa vuonolle saakka. Matkaa tulee ehkä 20-30 km ja mahdollisesti kannettavia vaikeampia koskipätkiä on vain kaksi; Kavlefossen ja Sagfossen. 

Koskimelojaa kiinnostava osuus joessa on juuri noin 6 kilometrin mittainen pätkä Kavlefossenin ja Sagfossenin välillä. Hyvä put-in on Kavlefossenin yläpuolella, jossa auto kannattaa jättää pienelle levikkeelle. Levikkeeltä on matkaa joelle noin 150 metriä pusikon läpi. Kosken voi skoutata ennen put-iniin ajoa sillalta, joka menee Kavlefossenin yli noin 300-400 metriä put-inista alavirtaan.

Laskupätkän aloittaa siis Kavlefossen, joka on noin kilometrin mittainen III-IV -luokan koski, lähempänä kuitenkin kolmosta vähän vesitilanteesta riippuen. Meloimme koko pätkän kahteen kertaan, joiden välillä joen pinta leirin kohdalla alempana oli noussut noin 20 cm. Kavlefossenissa vesi oli vastaavasti noussut ehkä 40 cm, sillä kosken kohdalla joki kapenee ja suuret kivet pakkaavat vettä ahtaampiin väyliin. Koski on melko esteinen, mutta laskulinja aluksi vasemmalla ja sitten keskellä on selvä ja helpohko. Varsinkin veden noustua koski oli mukavan vauhdikas ja aallot suuria ja hyökyileviä. Eskimoitakin vääntelin, mutta isompia pää-alaspäin-kiveä-vasten - kokemuksia ei tullut.

Juho Vaarala Kavlefossenin lopussa

Kavlefossenin jälkeen joki rauhoittuu pieneksi I-II -luokan koskeksi, jota jatkuu ehkä 1,5 kilometrin verran. Tämän jälkeen seuraa noin 1,5 kilometrin suvanto, jossa kristallinkirkas vesi virtaa vauhdilla eteenpäin.

Suvannon päättää pieni koski, jonka jälkeen joki katoaa horisonttilinjan taakse Sagfosseniin. Sagfossen on vesitilanteesta riippuen ehkä IV - IV+ (ISOLLA vedellä jopa V) - luokan koski, joka kannattaa ilman muuta käydä skouttaamassa. Jos vertauksia esimerkiksi Suomen greideihin haluaa tehdä, on Kavlefossen ehkä Kuusamon Aallokkokosken tasoa, kun taas Sagfossen on luokkaa tai isolla vedellä kahta jämäkämpi. Koskessa on joitakin pahoja undercutteja ja myös jonkinlainen siivilä tai oikeastaan pinnipaikka, joista esteistä osa on päävirrassa. Tällä reissulla vettä oli paljon ja Sagfossen oli melko haastava. Linjat koskessa eivät sinällään ole kovin hankalia, mutta vesi on paineista ja undercutit ja muutamat hontot luovat melontaan kuumottavaa tunnelmaa. Pienemmällä vedellä Sagfossen on ilmeisesti huomattavasti helpompi ja aikaa liikkeisiin on paljon enemmän.

Sagfossen alkaa jyrkästi oikealle kääntyvällä mutkalla, jonka takana on keskellä päävirtaa iso kivi. Tämän jälkeen joki tippuu alaspäin könkäänä, jonka oikeassa laidassa on potentiaalinen pinnipaikka. Aallot ovat suuria ja vesi hyökyävää. Könkään jälkeen joki rauhoittuu hetkeksi ja myös rantautuminen on mahdollista. Seuraavaksi koski kääntyy 90 astetta vasemmalle. Linja on tässä kohtaa erittäin esteinen ja kivinen ja pienen könkään jälkeen päävirta painaa melojaa kohti kahta suurta kiveä, joissa molemmissa on ikävän näköinen undercut. Alaosa on ehkä yläosaa helpompi mutta myös potentiaalisesti vaarallisempi. Itse jätin yläosan väliin mutta meloin alaosan. Linja oli ennakoidun hankala, mutta onnistuin välttämään undercutit kuitenkin melko helposti.

Vasemman mutkan jälkeen Sagfossen jatkuu noin 1-1,5 kilometrin verran hauskana ja jatkuvana III-luokan koskena, jossa on runsaasti hienoja pikku booffipaikkoja ja muuta mukavaa. Koski päättyy maantiesillan luo, jossa on myös hyvä leiripaikka. Kokonaisuudessaan tässä Signaldalenin "peruspätkässä" on selvää pohjoisen helpomman klassikon ainesta, joka sopii monenlaisille melojille. Suosittelen.

Sagfossenin ensimmäinen köngäs pienemmällä vedellä. Kuva ei tee oikeutta koskelle.
Teemu Väliahdet ja Juho könkäässä
Mikael Lantto Sagfossenin alaosassa. Undercutit ovat kivissä vasemmalla rannalla.
Teemu Sagfossenissa
Sagfossenin väliallas

 Leiripaikka take-outin kohdalla on komea.

Seuraavaksi: Tamokelva

torstai 8. heinäkuuta 2010

Rovvajohkka

Rovvajohkkan melkein kliini putous

Kesän ensimmäinen lyhyt Norjan reissu on reissattu ja melottu. Viiteen päivään mahtui kohtuullisesti melontaa mutta myös uusien jokien tutkimista, kuvaamista ja turvamiehenä toimimista. Reissu suuntautui Pohjois-Norjaan Skibottenin alueelle ja edelleen Signaldaleniin ja Tamokdaleniin. Tuomas, Juice, Miku ja Teemu jatkoivat matkaa vielä eteenpäin ja kuvia ja videoita etelämmästä on luvassa epäilemättä myöhemmin. Myös reissun alkuosalta on hienoa videomateriaalia, joka saapuu elokuvateattereihin near you, kunhan kameramiehet palaavat koto-Suomeen. Saattaa olla, että saan jotain näytteitä videoista editoitua jo aiemmin.

Puran reissun satoa omalta osaltani tänne joki kerrallaan; ensimmäisenä on vuorossa Rovvajohkka, jossa Miku (Mikael Lantto) laski ensilaskun melkoiseen monsteriluiskaan. Pari kuvaa on tarjolla myös Skibotnelvalta, jota valitettavasti emme päässeet melomaan.

 Melonnasta ei puhuta mitään

Rovvajohkka virtaa tunturiylängöltä Skibotnelvaan noin parikymmentä kilometriä Kilpisjärven pohjoispuolella. Ensimmäinen valtatien alittava joki etelästä tullessa on Didnujohkka ja toinen Rovvajohkka. Alitettuaan tien Rovvajohkka putoaa Skibotnelvan kanjoniin jättimäisenä putouksena, jonka alapuolelle pääsee helposti polkua pitkin vaikka kuvia ottamaan. Joen kohdalla on tiessä iso levike. Tästä alkaa myös Skibotnelvan kanjonin laskupätkä, jossa tällä kertaa oli valitettavasti liian vähän vettä. Muutoin kanjonissa on selvää klassikon ainesta. Maisemat ovat mahtavat ja joki putoaa drop-pool - tyylisenä creekkinä tasaisesti alaspäin. Laskupätkä on noin 6 kilometrin mittainen. Heti kanjonin alussa on koko pätkän kruksi, jossa ahdas köngäs johtaa veden tunneliin kivien alle. Voi olla, että alta mahtuisi melomaan, mutta tätä ei maalta näe. Kohta on helppoa ohittaa kantamalla. Muuten kanjoni vaikuttaa niin mahtavalta, että pohjoiseen kannattaa ajaa vaikka vain tätä melomaan, vaikkei alueella muuta olisikaan.

Könkään alla on hontto ja ahdas allas, mutta vasemmassa laidassa on laskulinja.
Joki virtaa kivien alla.
Könkäiden välissä on helppoa koskea.

Rovvajohkka on ainakin paria luokkaa Skibotnelvaa hankalampi joki, eikä sitä tätä ennen ole melottu. Suurin osa joen jyrkemmästä osasta on selvää kuutosta tai täysin laskukelvotonta, ja myös muutamat laskettavat kohdat ovat vaikeaa ja vaarallista viitosta. Yleensä niiden alla on myös odottelemassa jonkinlainen mörkö ja akanvirrat ovat pieniä tai olemattomia.

Rovvajohkka kerää vetensä laajalta alueelta korkeilta tuntureilta ja sulamisaikaan - nyt - joessa riittää hyvinkin vettä. Didnujohkkaan ja Skibotnelvaan verrattuna vesitilanne oli hyvin erilainen - Didnujohkka oli lähes kuiva ja Skibotnelvan yläosa samoin. Skibotnelvassa on kauneuspato, joka pitää veden pitkään yläpuolen järvessä ja siksi joki vaatii toimiakseen aikamoisen tulvan. Vaikka Rovvajohkka pukkaa kanjoniin vettä, ei se silti välttämättä riitä melontaan alhaalla, jossa Skibotnelva tasaantuu leveäksi somerikoksi.

Skouttasimme Rovvajohkkaa kolmisen kilometriä ylävirtaan paikkaan, jossa joki muuttuu kivisomerikoksi ja tasoittuu. Siitä alaspäin joessa vuorottelevat suuret luiskat, putoukset ja ahtaat siiviläkanjonit. Miku laski lopulta alaosan pitkän luiskan, joka on tiestä noin 500 metrin päässä ylävirtaan. Toinen harkinnassa ollut kohde oli 10-15 - metrinen droppi, josta on kuva otsikon alla. Siinä kuitenkin kanjonin seinät tulivat alaosassa juuri ennen allasta niin lähelle toisiaan, että epäonnistumisen mahdollisuus olisi ollut liian suuri.

Mikun laskema slide oli ehkä 100 metriä pitkä, erittäin kapea ja alaosassa jyrkästi vasemmalle kääntyvä. Lasku meni hienosti pientä kolistelua lukuunottamatta ja siitä on varmasti tulossa vaikuttavaa GoPro-videopätkää.

Rovvajohkkaa voi suositella superjämäkkää hakevalle ja joki on niin hieno, että sitä kannattaa käydä ihailemassa vaikka ihan muuten vaan. Korkeuseroa tulee kolmen kilometrin matkalla varmaan se 300 metriä, joten maisemat ovat mahtavat.

 Miku jyräyttää
Putouskorkeutta riittää
Tämä luiska johtaa synkkään kanjoniin.
Ylhäällä joki muuttuu somerikoksi.
Miku skouttaa.
Seuraavaksi: Signaldalenelva



perjantai 2. heinäkuuta 2010

Mission: North

Skibotnelvan putous (kuva: Tuomas Vaarala)


Tänään alkaa jossain määrin ansaittu kesäloma. Ensimmäinen viikko kuluu Käsivarressa ja Pohjois-Norjassa melonnan, kuvaamisen ja kalastuksen merkeissä. Toissa päivänä saapui uusi Nikonin D90, jota on nyt tarkoitus testailla.

Kamerakalustoa on muutenkin reissussa mukana, sillä tarkoitus on kuvata mahdollisia ensilaskuja ja melontaa muutenkin joillain alueen joilla. Skibotnelvassa ja Signaldalenissa on hyviä ja helpompiakin melontapätkiä, ja lisää löytyy muun muassa Rostojoesta. Miku ja hurjat ovat kaavailleet myös mahdollisia ensilaskuja Didnujohkaan ja Rovvajohkkaan, mutta ans kattoo. Paljon riippuu tietenkin vesitilanteesta, joskin nuo ovat sellaisia lihamyllyjä, että paljon pitää vettä olla.

Itse aion meloa iisimpiä pätkiä ja keskittyä rentoutumiseen, kuvata ja pyydellä rautuja ja muita mukavia. Raportteja hurjista jyräytyksistä on luvassa noin puolentoista viikon päästä, kun pääsen taas koneen äärelle.