Signaldalselva

Maisemat ovat komeat

Signaldalselva virtaa nimensä mukaisesti Signaldalenin laaksossa parikymmentä kilometriä Skibotnista länteen. Joki muodostuu Stordalselvasta, Paraselvasta ja pienemmistä tunturipuroista, jotka laskevat vuorten vedet laaksoon ja edelleen Signaldalenia pitkin Jyykeänvuonoon, kuten suomalainen nimi kuuluu. 

Joki on pääosin hyvin helppo, kosket ovat enintään luokkaa I-II ja suvannotkin virtaavat mukavasti. Kokonaisuudessaan Signaldalselva soveltuisikin myös retkimelontaan vaikka siten, että vesille lähdettäisiin Paraselvan jyrkän koskipätkän lopusta, josta voi meloa vuonolle saakka. Matkaa tulee ehkä 20-30 km ja mahdollisesti kannettavia vaikeampia koskipätkiä on vain kaksi; Kavlefossen ja Sagfossen. 

Koskimelojaa kiinnostava osuus joessa on juuri noin 6 kilometrin mittainen pätkä Kavlefossenin ja Sagfossenin välillä. Hyvä put-in on Kavlefossenin yläpuolella, jossa auto kannattaa jättää pienelle levikkeelle. Levikkeeltä on matkaa joelle noin 150 metriä pusikon läpi. Kosken voi skoutata ennen put-iniin ajoa sillalta, joka menee Kavlefossenin yli noin 300-400 metriä put-inista alavirtaan.

Laskupätkän aloittaa siis Kavlefossen, joka on noin kilometrin mittainen III-IV -luokan koski, lähempänä kuitenkin kolmosta vähän vesitilanteesta riippuen. Meloimme koko pätkän kahteen kertaan, joiden välillä joen pinta leirin kohdalla alempana oli noussut noin 20 cm. Kavlefossenissa vesi oli vastaavasti noussut ehkä 40 cm, sillä kosken kohdalla joki kapenee ja suuret kivet pakkaavat vettä ahtaampiin väyliin. Koski on melko esteinen, mutta laskulinja aluksi vasemmalla ja sitten keskellä on selvä ja helpohko. Varsinkin veden noustua koski oli mukavan vauhdikas ja aallot suuria ja hyökyileviä. Eskimoitakin vääntelin, mutta isompia pää-alaspäin-kiveä-vasten - kokemuksia ei tullut.

Juho Vaarala Kavlefossenin lopussa

Kavlefossenin jälkeen joki rauhoittuu pieneksi I-II -luokan koskeksi, jota jatkuu ehkä 1,5 kilometrin verran. Tämän jälkeen seuraa noin 1,5 kilometrin suvanto, jossa kristallinkirkas vesi virtaa vauhdilla eteenpäin.

Suvannon päättää pieni koski, jonka jälkeen joki katoaa horisonttilinjan taakse Sagfosseniin. Sagfossen on vesitilanteesta riippuen ehkä IV - IV+ (ISOLLA vedellä jopa V) - luokan koski, joka kannattaa ilman muuta käydä skouttaamassa. Jos vertauksia esimerkiksi Suomen greideihin haluaa tehdä, on Kavlefossen ehkä Kuusamon Aallokkokosken tasoa, kun taas Sagfossen on luokkaa tai isolla vedellä kahta jämäkämpi. Koskessa on joitakin pahoja undercutteja ja myös jonkinlainen siivilä tai oikeastaan pinnipaikka, joista esteistä osa on päävirrassa. Tällä reissulla vettä oli paljon ja Sagfossen oli melko haastava. Linjat koskessa eivät sinällään ole kovin hankalia, mutta vesi on paineista ja undercutit ja muutamat hontot luovat melontaan kuumottavaa tunnelmaa. Pienemmällä vedellä Sagfossen on ilmeisesti huomattavasti helpompi ja aikaa liikkeisiin on paljon enemmän.

Sagfossen alkaa jyrkästi oikealle kääntyvällä mutkalla, jonka takana on keskellä päävirtaa iso kivi. Tämän jälkeen joki tippuu alaspäin könkäänä, jonka oikeassa laidassa on potentiaalinen pinnipaikka. Aallot ovat suuria ja vesi hyökyävää. Könkään jälkeen joki rauhoittuu hetkeksi ja myös rantautuminen on mahdollista. Seuraavaksi koski kääntyy 90 astetta vasemmalle. Linja on tässä kohtaa erittäin esteinen ja kivinen ja pienen könkään jälkeen päävirta painaa melojaa kohti kahta suurta kiveä, joissa molemmissa on ikävän näköinen undercut. Alaosa on ehkä yläosaa helpompi mutta myös potentiaalisesti vaarallisempi. Itse jätin yläosan väliin mutta meloin alaosan. Linja oli ennakoidun hankala, mutta onnistuin välttämään undercutit kuitenkin melko helposti.

Vasemman mutkan jälkeen Sagfossen jatkuu noin 1-1,5 kilometrin verran hauskana ja jatkuvana III-luokan koskena, jossa on runsaasti hienoja pikku booffipaikkoja ja muuta mukavaa. Koski päättyy maantiesillan luo, jossa on myös hyvä leiripaikka. Kokonaisuudessaan tässä Signaldalenin "peruspätkässä" on selvää pohjoisen helpomman klassikon ainesta, joka sopii monenlaisille melojille. Suosittelen.

Sagfossenin ensimmäinen köngäs pienemmällä vedellä. Kuva ei tee oikeutta koskelle.

Teemu Väliahdet ja Juho könkäässä

Mikael Lantto Sagfossenin alaosassa. Undercutit ovat kivissä vasemmalla rannalla.

Teemu Sagfossenissa

Sagfossenin väliallas

 Leiripaikka take-outin kohdalla on komea.

Seuraavaksi: Tamokelva

Rovvajohkka

Rovvajohkkan melkein kliini putous

Kesän ensimmäinen lyhyt Norjan reissu on reissattu ja melottu. Viiteen päivään mahtui kohtuullisesti melontaa mutta myös uusien jokien tutkimista, kuvaamista ja turvamiehenä toimimista. Reissu suuntautui Pohjois-Norjaan Skibottenin alueelle ja edelleen Signaldaleniin ja Tamokdaleniin. Tuomas, Juice, Miku ja Teemu jatkoivat matkaa vielä eteenpäin ja kuvia ja videoita etelämmästä on luvassa epäilemättä myöhemmin. Myös reissun alkuosalta on hienoa videomateriaalia, joka saapuu elokuvateattereihin near you, kunhan kameramiehet palaavat koto-Suomeen. Saattaa olla, että saan jotain näytteitä videoista editoitua jo aiemmin.

Puran reissun satoa omalta osaltani tänne joki kerrallaan; ensimmäisenä on vuorossa Rovvajohkka, jossa Miku (Mikael Lantto) laski ensilaskun melkoiseen monsteriluiskaan. Pari kuvaa on tarjolla myös Skibotnelvalta, jota valitettavasti emme päässeet melomaan.

 Melonnasta ei puhuta mitään

Rovvajohkka virtaa tunturiylängöltä Skibotnelvaan noin parikymmentä kilometriä Kilpisjärven pohjoispuolella. Ensimmäinen valtatien alittava joki etelästä tullessa on Didnujohkka ja toinen Rovvajohkka. Alitettuaan tien Rovvajohkka putoaa Skibotnelvan kanjoniin jättimäisenä putouksena, jonka alapuolelle pääsee helposti polkua pitkin vaikka kuvia ottamaan. Joen kohdalla on tiessä iso levike. Tästä alkaa myös Skibotnelvan kanjonin laskupätkä, jossa tällä kertaa oli valitettavasti liian vähän vettä. Muutoin kanjonissa on selvää klassikon ainesta. Maisemat ovat mahtavat ja joki putoaa drop-pool - tyylisenä creekkinä tasaisesti alaspäin. Laskupätkä on noin 6 kilometrin mittainen. Heti kanjonin alussa on koko pätkän kruksi, jossa ahdas köngäs johtaa veden tunneliin kivien alle. Voi olla, että alta mahtuisi melomaan, mutta tätä ei maalta näe. Kohta on helppoa ohittaa kantamalla. Muuten kanjoni vaikuttaa niin mahtavalta, että pohjoiseen kannattaa ajaa vaikka vain tätä melomaan, vaikkei alueella muuta olisikaan.

Könkään alla on hontto ja ahdas allas, mutta vasemmassa laidassa on laskulinja.

Joki virtaa kivien alla.

Könkäiden välissä on helppoa koskea.

Rovvajohkka on ainakin paria luokkaa Skibotnelvaa hankalampi joki, eikä sitä tätä ennen ole melottu. Suurin osa joen jyrkemmästä osasta on selvää kuutosta tai täysin laskukelvotonta, ja myös muutamat laskettavat kohdat ovat vaikeaa ja vaarallista viitosta. Yleensä niiden alla on myös odottelemassa jonkinlainen mörkö ja akanvirrat ovat pieniä tai olemattomia.

Rovvajohkka kerää vetensä laajalta alueelta korkeilta tuntureilta ja sulamisaikaan - nyt - joessa riittää hyvinkin vettä. Didnujohkkaan ja Skibotnelvaan verrattuna vesitilanne oli hyvin erilainen - Didnujohkka oli lähes kuiva ja Skibotnelvan yläosa samoin. Skibotnelvassa on kauneuspato, joka pitää veden pitkään yläpuolen järvessä ja siksi joki vaatii toimiakseen aikamoisen tulvan. Vaikka Rovvajohkka pukkaa kanjoniin vettä, ei se silti välttämättä riitä melontaan alhaalla, jossa Skibotnelva tasaantuu leveäksi somerikoksi.

Skouttasimme Rovvajohkkaa kolmisen kilometriä ylävirtaan paikkaan, jossa joki muuttuu kivisomerikoksi ja tasoittuu. Siitä alaspäin joessa vuorottelevat suuret luiskat, putoukset ja ahtaat siiviläkanjonit. Miku laski lopulta alaosan pitkän luiskan, joka on tiestä noin 500 metrin päässä ylävirtaan. Toinen harkinnassa ollut kohde oli 10-15 - metrinen droppi, josta on kuva otsikon alla. Siinä kuitenkin kanjonin seinät tulivat alaosassa juuri ennen allasta niin lähelle toisiaan, että epäonnistumisen mahdollisuus olisi ollut liian suuri.

Mikun laskema slide oli ehkä 100 metriä pitkä, erittäin kapea ja alaosassa jyrkästi vasemmalle kääntyvä. Lasku meni hienosti pientä kolistelua lukuunottamatta ja siitä on varmasti tulossa vaikuttavaa GoPro-videopätkää.

Rovvajohkkaa voi suositella superjämäkkää hakevalle ja joki on niin hieno, että sitä kannattaa käydä ihailemassa vaikka ihan muuten vaan. Korkeuseroa tulee kolmen kilometrin matkalla varmaan se 300 metriä, joten maisemat ovat mahtavat.

 Miku jyräyttää

Putouskorkeutta riittää

Tämä luiska johtaa synkkään kanjoniin.

Ylhäällä joki muuttuu somerikoksi.

Miku skouttaa.

Seuraavaksi: Signaldalenelva

Mission: North

Skibotnelvan putous (kuva: Tuomas Vaarala)

Tänään alkaa jossain määrin ansaittu kesäloma. Ensimmäinen viikko kuluu Käsivarressa ja Pohjois-Norjassa melonnan, kuvaamisen ja kalastuksen merkeissä. Toissa päivänä saapui uusi Nikonin D90, jota on nyt tarkoitus testailla.

Kamerakalustoa on muutenkin reissussa mukana, sillä tarkoitus on kuvata mahdollisia ensilaskuja ja melontaa muutenkin joillain alueen joilla. Skibotnelvassa ja Signaldalenissa on hyviä ja helpompiakin melontapätkiä, ja lisää löytyy muun muassa Rostojoesta. Miku ja hurjat ovat kaavailleet myös mahdollisia ensilaskuja Didnujohkaan ja Rovvajohkkaan, mutta ans kattoo. Paljon riippuu tietenkin vesitilanteesta, joskin nuo ovat sellaisia lihamyllyjä, että paljon pitää vettä olla.

Itse aion meloa iisimpiä pätkiä ja keskittyä rentoutumiseen, kuvata ja pyydellä rautuja ja muita mukavia. Raportteja hurjista jyräytyksistä on luvassa noin puolentoista viikon päästä, kun pääsen taas koneen äärelle.

Trollforsenilla juhannuksena 2010

Juhannus tänä vuonna sujui Trollilla ja pääasiassa melonnan merkeissä. Paikalla oli kymmenkunta suomalaista koskimelojaa (perheineen ja koirineen) akselilta Rovaniemi-Keminmaa-Jyväskylä ja viitisenkymmentä ruotsalaista melojaa pääasiassa Uppsalasta ja Tukholmasta. Ruotsalaisilla oli meneillään perinteinen Norrlandsturen ja mukana näytti olevan monenlaisia melonnan harrastajia maajoukkuemiehistä ihan aloitteleviin melojiin.

Meloimme perinteiseen tapaan sekä Creeking Deltaa (joka taitaa olla oikealta nimeltään Trollholmen) että Paltvalsenia ja Björnidetforsetin suistoja. Melonnat sujuivat hienosti lukuunottamatta muutamaa naamalla suoritettua kivikosketusta. Tällä reissulla en jaksanut kuvailla kovin paljon; Paltvalsenilta tuli sentään otettua muutama blunttikuva. Paltvalsen on kyllä vaikea mutta loistava peliaalto, eikä maisemissakaan ole mitään vikaa.

Niina ja bootie beer

Sami ja Aapo kutsuvat ruotsalaisia saunaan

Kokko on oikeaoppisesti rakennettu

Juice bluntar

Tuomas bluntar

Tuomas backstabbar

Aapo bluntar

Krisse surfar

Takapaino ei ole tasapainoa

Koskimelontaklinikka 16.-20.6.

Järjestimme seuran ensimmäisen viisipäiväisen koskimelontaklinikan Rovaniemen seudulla ja Tornionjoella kesäkuun puolivälissä. Klinikointiin osallistui kaksitoista melojaa ja ohjaajia pyöri koskilla parhaimmillaan viisi. Seuran turvallisuusmääritelmien mukaan "vaativissa" koskioloissa yhtä ohjaajaa kohden voi olla enintään kolme ohjattavaa, mikä on osoittautunut hyväksi suhteeksi etenkin silloin, jos uinteja on odotettavissa paljon. Varsinkin Kukkolankosken tyyppisissä pitkissä ja isovetisissä koskissa reskuttamiseen tarvitaan mieluiten kaksi melojaa jo pelkästään ajankäytöllisistä syistä.

Klinikan kolme ensimmäistä päivää melottiin Rovaniemen Raudanjoella ja Ounasjoen Marraskoskella. Raudanjoella harjoiteltiin hieman edistyneempiä perustekniikoita akanvirtojen ottamisesta lossaukseen ja Marraskoskella surffattiin pienissä peliaalloissa. Perjantai pyhitettiin uimiseen ja köydenheittoon Vaattunkikönkäällä. Rovaniemen kosket soveltuvat loistavasti koskimelonnan perusharjoitteluun, joskaan haastavampaa koskea alueelta ei tahdo löytyä. Vikakönkäällä on varsinkin pohjanmuutostöiden jälkeen tosin mahdollisuus etsiä haastavampia linjoja ja harjoitella turvallisissa oloissa vaikeamman kosken laskua.

Lauantaina siirryimme Tornionjoelle etsimään isompaa vettä ja vähän haastavampia virranrajoja. Tarkoitus oli meloa Ylitornion Vuennonkoskelta Tornion puolelle Matkakoskelle ja harjoitella matkalla vähän kaikenlaista eteen tulevien tilanteiden mukaan.

Vesi oli laskenut rajajoella lähes syyslukemiin (Matkakoskella noin 400 m3), ja esimerkiksi Vuennonkoskella ei ollut tavallista isomman veden tuntua. Matkakoskella on onneksi kaikilla vedenkorkeuksilla mukavasti hyökyilevää aallokkoa, joten päivä oli lopulta oikein onnistunut.

Jos ei honttoja päästy Vuennolla lauantaina kiertämään, oli melonnassa haastetta toisesta ja vähän harvinaisemmasta syystä. Rajajoella oli nimittäin meneillään jo muutaman päivän jatkunut mäkäröiden massapariutuminen ja -parveilu. Sekä Vuennonkoskella että Matkakoskella mäkäriä oli varmasti miljoonia. Meloessa tuntui kuin otuksia olisi suihkutettu naamalle painepesurilla. Parvet näkyivät koskien päällä ruskeina patjoina, joiden läpi melominen onnistui parhaiten silmät ja suut kiinni. Parveilu on jokakeväinen ilmiö, mutta tässä laajuudessa ei kukaan sitä muistanut nähneensä. Pariutuminen loppui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kuin seinään, eikä mäkäriä enää Kukkolassa seuraavana päivänä nähty. Erikoinen luonnonilmiö.

 Iloinen koskimeloja odottaa koskeen pääsyä

Olli patsastelee ötökkäparvessa

Tuomas peliaallossa, joka oli hyvässä kunnossa

Koskihirmut melovat mäkäräparven läpi

Risto vauhdissa

Tiina ja mela vedessä

Simo Matkakoskessa

Pauliinan tyylinäyte

Sunnuntaina klinikka jatkui Kukkolankoskella, josta löytyy jonkinlaista melottavaa kaikilla vedenkorkeuksilla. Pelipaikat eivät ole kehuttavia, mutta yleiseen koskimelontaan Kukkola on monipuolinen treeniympäristö.

Sunnuntaina jatkui koko viikon kestänyt teema: hienoja suorituksia, itsensä ylittämistä ja reskutustreeniä. Päivä keskeytyi muutaman laskun jälkeen ikävään sairastumiseen, mutta oli muutoin onnistunut.

Klinikasta kokonaisuutena jäi hyvä maku. Useamman päivän yhtämittainen melonta kehittää taitoja ja varsinkin tuntumaa hienosti. Ohjattu toiminta koetaan turvalliseksi ja se mahdollistaa myös henkisen puolen kehittämisen kontrolloidusti. Tärkeää on nousujohteinen ohjelma, jossa edetään paitsi uusiin teemoihin myös loppua kohden hieman haastavampiin vesiin, jolloin liikutaan sopivasti monen osallistujan epämukavuusalueella ja kehittymistä tapahtuu.

Klinikasta tehtäneen Rovaniemen Melojille perinne, joskin tulevaisuudessa se mahdollisesti toteutetaan hieman lyhyempänä, ehkä kolmipäiväisenä. Kiitokset oppaille ja osallistujille!

Marraskoski

Juicen ja Krissen kanssa kävimme sunnuntaimelonnalla Marraskoskella, joka on yksi harvoista tulva-ajan jälkeen toimivista Rovaniemen puljailukoskista. Marraskoski sijaitsee Ounasjoessa noin 40 km Rovaniemeltä pohjoiseen. Leppoisan I-luokan kosken yläosassa on mukava pieni peliaalto akanvirralla sekä muita pikkuisia surffi- ja leekausaaltoja. Keskivirrassa on myös pourover-hontto, joka näyttää viattomalta mutta saattaa pyörittää uimariakin muutaman kierroksen. Seuran koskitreeneissä pari vuotta sitten näin taisi käydäkin.

Optimaalinen virtaama Marraskoskessa kesävedellä on 150 ja 250 kuution välillä, jolloin peliaalto on parhaimmillaan ja myös akanvirta toimii hyvin. Tätä isommalla vedellä akanvirta hiljalleen katoaa ja pienemmällä vedellä puolestaan aalto alkaa olla liian matala muuhun kuin surffaukseen. Jättivedellä - kun vettä on yli 1000 kuutiota - kosken keskiosiin syntyy iso peliaalto ja rannan lähelle myös pienempi aalto. Keskiaallolle ei ole akanvirtaa, mutta se on muuten vain hyvä.

Sunnuntaina kosken virtaama oli 175 kuutiota ja paikka oli koko lailla parhaimmillaan. Aalto on vielä tarpeeksi syvä kärryttelyyn ja myös voltti on mahdollinen, kunhan löytää upotuskolon surffaajan vasemmalta. Tällä vedellä akanvirta on myös melko pitkä eikä kaikkia voimia tarvitse kuluttaa sen tavoitteluun.

Kesävedellä Marraskoski soveltuu myös aloittelevan melojan treeneihin mainiosti, sillä sieltä löytyy pelipaikkojen lisäksi Tornionjokea pienenemmässä ja helpommassa mittakaavassa möyhyileviä virranrajoja ja muuta mukavaa. Retkimelojalle koski on leppoisa ja mukava, kunhan välttää keskivirran honton.

 Peliaalto on päävirrassa.

Juice aallossa, Krisse takana akanvirrassa.

Aaltoon pitää vähän lossata.

Krisse surffaa.

Voltti lähtee kierteellä.