Eskimokäännöksen vaaroista

 Taas on mela korkealla!

Melontakursseja pitäessäni olen tavannut jankuttaa siitä, että tukia otettaessa melan varsi ei saa nousta otsaa korkeammalle. Melan lapaan kohdistuvat voimat varsinkin virtaavassa vedessä ovat suuria ja jos kädet ovat korkealla pään yläpuolella, eivät ne keski- ja ylävartalon tuen puuttuessa jaksa pitää melaa stabiilina. Veden vetäessä melaa hallitsemattomaan suuntaan voivat olkapäät vaurioitua joko välittömästi tai pidemmän ajan kuluessa. Kiusauksen paikkoja tekniikkavirheseen voivat olla esimerkiksi pikaiset ylätuet, sivusurffin opettelu aallossa ja takakannen eskimon teko.

Tyypillisimpiä tästä tekniikkavirheestä johtuvia vammoja ovat kiertäjäkalvosimen vammat ja varsinkin supraspinatus- ja infraspinatus- lihaksien vauriot, jotka syntyvät melonnassa usein pidemmän rasituksen seurauksena. Näitä on ollut lähes jokaisella tuntemallani koskimelojalla jossain vaiheessa, lievempänä tai voimakkaampana. Olkapää voi voimakkaassa ja yllättävässä vedossa mennä myös kokonaan sijoiltaan, niinkuin parille tuttavalle on käynytkin.

Ylpeys käy usein lankeemuksen edellä ja niin myös tässä tapauksessa. Trollilla heinäkuussa tein väsyneenä lähes oppikirjamaisen virheen ja loukkasin olkapäätä eskimoa tehdessä. Tapahtumasarja alkoi, kun tein volttia Paltvalsenin yläpuolisessa vinossa aallossa ja kaaduin jo ponnistusvaiheessa oikealle.

 Tästä kaikki alkoi: Sami ja voltti Paltvalsenin yläpuolisessa aallossa

Olin veteen tullessani valmiiksi kajakin sivulla mela kasvojen edessä. Jatkoin liikettä takakannen kautta oikealle päin ja samalla työnsin ilmeisesti vasenta kättä liian korkealle pään yläpuolelle. Suunnilleen puolivälissä eskimoa - kun olin takakannen kohdalla selkä takakantta vasten - vasemmasta olkapäästä kuului rusahdus ja tuntuihin siinä pientä kipuakin.

Rusahduksen jälkeen tein "tavallisen" eskimon ja kelluin rantaan. Pienen venyttelyn jälkeen kokeilin vielä surffausta, mutta käsi ei tuntunut oikein toimivan, joten luovutin ja meloin (mikä fiksu veto) takaisin leiriin, jonne hädin tuskin pääsin perille. Kylmähoito oli tässä vaiheessa tietenkin jo myöhässä, mutta yritin paikkailla vaurioita ja valmistauduin jo henkisesti siihen, että melonta loppui tältä erää tähän - sen verran kipeäksi olkapää kävi. Aamulla käsi ei noussutkaan sitten enää lantiota korkeammalle, joten pakkasin kamat ja ajelin yhdellä kädellä koti-Suomeen lääkärin pakeille.

Ortopedin arvio oli, että "solisnivelessä on tapahtunut dislokaatio ja sitten on mahdollinen slap eli labrumissa häikkää". Jaa. Selvä homma. Eikun kuviin vaan.

Vamman laatu paljastui sitten magneettikuvista. Lapaluun olkalisäkkeen ja solisluun välissä oleva solisnivel tai AC-nivel oli tosiaan käynyt vähän pois paikoiltaan ja repeytynyt osittain irti nivelsiteistä. Solisluun päässä oli pieni murtuma. Molempiin vaurioihin oli kerääntynyt kudosnestettä. Lisäksi oli slap: labrum eli lapaluun nivelpintaa ympäröivä rustovalli oli hieman repeytynyt. Ympäröivät lihakset, esimerkiksi supraspinatus, olivat vähän revähdelleet. Kuvissa tämä näytti mm. seuraavalta:

Nivelvamma näkyy ylemmän nivelen pään epätasaisuutena

Solisluussa on pientä damagea

 Lihasrevähtymätkin näkyvät kuvissa

Vaurioitunut nivel on coracoidin (lapaluun olkalisäke) ja claviclen (solisluu) välinen nivel. Tässä kuvassa näkyy hyvin myös labrum, joka kuulemma repeää usein olkavammojen yhteydessä.

Kiertäjäkalvosimen lihakset. Nämä paukkuvat ja rutisevat urheilussa yleisesti. Melonnassa vaurioituu usein supraspinatus, jota solisluu pääsee helposti painamaan. Vasemmassa kuvassa näkyvät hyvin nuo solisluun ja lapaluun väliset nivelet.

Kuviin pääsin vasta noin kuukausi (!) onnettomuuden jälkeen. Ortopedin kanssa tilannetta pohdittiin alkuviikosta, ja tuomio oli melonnan kannalta vapauttava: ei leikkausta, ei kuntoutusta eikä urheilurajoituksia, kunhan ei nyt suorastaan rasita vammakohtia tarpeettomasti. Kuntoutuksesta ei vammoihin juuri olisi hyötyä, ja leikkaus on tarpeeton, sillä noin pienet nivel- ja luuvammat paranevat itsestään ajan kanssa kuten todennäköisesti myös labrumin vamma. 

Hyvä lääke koko järjestelmän suojaamiseksi on kuulemma lihasmassan lisääminen, joten ei muuta kuin kuin puntille talvikaudeksi sitten. Melonnan syyskausi siis jatkuu, mutta ehkä toistaiseksi hieman tavallista varovaisemmissa merkeissä.

Summa summarum: vamman laatu oli ehkä yllättävänkin paha siihen nähden, että mela ei jäänyt mihinkään kiinni enkä vammahetkellä ollut edes aallossa tai hontossa vaan aaltojen välissä. Vaurion laatu viittaa siihen, että lapa on ollut pään yläpuolella voimapuoli alavirtaan - ei siis pohjaan - päin. Sitten lapa on osunut satunnaiseen ja voimakkaaseen vastavirtaukseen ja koko olkapaketti on liikahtanut alaspäin. Jos mela olisi ollut alempana, olisivat ylävartalon lihakset varmasti estäneet vaurion. Ei se turhaa natinaa siis ole. Siihen saa olla tyytyväinen, että vakuutukset olivat kunnossa. Muuten olisi tullut kalliiksi.

Mutta ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja silleen: syysreissu Pahikselle on ohjelmassa seuraavaksi.