Pohjoista melontaa: Uganda osa 2: Hairy Lemon

Nile Specialiin pääsee köydellä. Kuva: Juho Vaarala

Viimeisenä kokonaisena Bujagali-päivänä meloimme ns. ensimmäisen päivän pätkän eli kumilauttojen tavallisesti laskeman osuuden Bujagalista Itandaan. Matkaa tulee noin 25 kilometriä, johon mahtuu nippu hienoja koskia. Tästä osuudesta siis Bujagalin ja Silverbackin välinen pätkä häviää kesällä uuden patoaltaan alle, jolloin kumilauttafirmat aloittavat laskunsa nykyisen Silverbackin alapuolella olevasta suvannosta tai tarkemmin sanottuna sen alaosasta.

Uuden laskupätkän aloittaa varmasti koko melontaosuuden kivisin koski Overtime (IV+), joka päättyy pieneen putoukseen. Kosken haastavin osuus ei suinkaan ole putous vaan sitä edeltävä kivinen luiska. Luiskassa on yksi isompi väistettävä hontto, josta tietysti laskin läpi. Kierroksia ei tullut ja eskimokin nousi ennen seuraavaa kivikkoa.

Overtimen putous on kosken helpoin osa: alla ei ole honttoa. Kuva: Kristiina Anttila

Kivinen Overtime on kumilautoille tiukka paikka. Kuva: Tuomas Vaarala

Jos hakee haasteita, niitä löytyy Overtimen kohdalta joen vasemmasta haarasta. Overtime on melko lyhyt ja intensiivinen, kun taas vasen haara Dead Dutchman (VI) on pitkä ja kaoottinen. Koski on melottu, mutta ei moneen kertaan. Ei näyttänyt houkuttelevalta.

Heti Overtimen jälkeen on vuorossa Retrospect (III?), joka on käytännössä koko joen levyinen köngäs isolla kielellä varustettuna. Kannattaa laskea kielestä. Retrospectin ja seuraavan kosken Bubugo Fallsin (III) välillä on jälleen suvanto, joka kuitenkin virtailee mukavasti.

Bubugo Falls on myös hyvin tyypillinen Niilin yläosan koski: alussa on köngäs, jota seuraa suuri aallokko. Niskalla on peliaaltoja. Kumilauttafirmat kaatavat lauttoja Bubugossa usein tahallaan, sillä reskuttaminen on helppoa mutta kokemus on varmasti vauhdikas. Bubugossakin joki jakaantuu useisiin haaroihin ja tavallisesti laskettavan kosken löytäminen voi tuottaa ensikertalaisille vaikeuksia.

Bubugossa sijaitsee myös joen ainoa varsinainen pelihontto Superhole. Näin suomalaisittain hontto on ihan ok mutta ei varsinaisesti super ainakaan matalammalla vedellä. Veden noustessa siihen ilmeisesti tulee lisää pitoa. Monet käyvät melomassa Superholea myös Bujagalista käsin autolla.

Krisse Superholessa

Bubugon jälkeen on jälleen vuorossa suvanto, jonka jälkeen kannattaa varautua rantautumaan oikealla alkavan kosken niskalla. Koski on pahamaineinen Itanda (V - VI), jonne ei kannata ajautua sokkona. Toisaalta koskea ei voi laskea kuin sokkona tai tarkemmin sanoen edellisen reissun skouttauksen perusteella, sillä ainoasta mahdollisesta skouttauspaikasta ei kajakkia enää pääse kantamaan ylös laskua varten. Juice meloi Itandan vuonna 2009 mutta tällä reissulla jätimme sen suosiolla väliin. Kumilautat laskevat yleensä Itanda alaosan, jonka voi toki halutessaan myös meloa. Alaosassa on pari jättimäistä honttoa (Bad Place ja Other Place), jotka kuitenkin huuhtelevat uimarit jossain vaiheessa lävitseen.

Kumilautta Bad Placen yläpuolella. Kuva: Tuomas Vaarala

Kuten lähes jokaisen kosken kohdalla, myös Itandassa Niili jakautuu haaroihin. Itanda on haaroista oikeanpuoleinen, keskellä on Hypoxia (VI) ja oikeassa laidassa Kalagala Falls (V). Näistä Kalagala on ehkä pienimmän kynnyksen koski, vaikka sekin on vaarallinen. Kalagala on käytännössä suuri pourover, jonka oikeassa laidassa on linja ja vasemmassa laidassa ei-edes-uimalla-pois -hontto pelottavan pitkällä takaisinvedolla. Kalagalan alapuolelta alkaa myös ns. toisen päivän melontaosuus, josta lisää alempana.

Bujagali-Itanda -melonnan jälkeen siirryimme pelimelonnan synkkyyteen (ilmaus: Sami Pyhäjärvi) alavirtaan Hairy Lemoniin. Tuomas ja Juice suorittivat siirtymän melomalla koko 45 kilometrin matkan Bujagalista Karvaiseen Sitruunaan ja me Krissen kanssa huolehdimme kamat perille Farouqin veljen Pekan kyydillä. Sitä ennen meloimme tietysti viimeisen Silverback-runin, jolla laskin Silverbackista n. 80 prosenttia katollani. Tilapeja ei tullut saaliiksi, vaikka kuinka melalla huidoin. Pitkän melonnan skippaaminen oli luultavasti hyvä ajatus ainakin siitä näkökulmasta, että olin edellisenä päivänä polttanut kämmenselkäni ja niskani aika perusteellisesti. Ohuet hanskat eivät välttämättä ole huono varuste Niilillä melovalle.

Hairy Lemon on saarella sijaitseva vain täysihoitoa tarjoava leirintäalue, joka on varsinkin melojien suosiossa. Saarella voi majoittua joko teltassa tai mökissä ja sinne tullaan veneellä joen länsirannalta. Majoituksen hintaan kuuluu kolme ruokalajia, joista aamiainen koostuu paahtoleivästä ja kananmunista ynnä hedelmistä, lounas kasvisruoasta ja päivällinen liharuoasta ja usein tuoreesta leivästä. Omaa ruokaa saarella on vaikea säilyttää, mutta talon ruokaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa eikä nälkää siis tarvitse nähdä. Myös pikku snackseja yms. on myytävänä, mutta hintataso on huomattavasti yläjuoksun ravintoloita ja etenkin kadunvarsien pikku kojuja kalliimpi. Muutenkin saaren meno poikkeaa esimerkiksi elämän keskellä olevasta Eden Rockista: Hairy Lemon on todella siisti ja viihtyisä mutta samalla aika eristetty. Jos pitää freestylemelonnasta, rentoutumisesta ja trooppisesta lämmöstä, on se silti melko ihanteellinen lomakohde. Paikallista elämääkin toki löytyy muun muassa Nazigosta muutaman kilometrin päästä. Oma lukunsa on myös Nile Special-aallolle kerääntyvä yleisö, joka kommentoi suorituksia välillä hyvinkin riehakkaasti.

Hairy Lemon

Jessies Barn on neljän hengen mökki

Hairy Lemonissa elämä asettuu nopeasti uomiinsa. Aamupalalle noustaan yleensä kahdeksan maissa, jonka jälkeen on hyvä suunnata aamumelonnalle Club Wavelle. Lounas on yhdeltä. Ruoan jälkeen sopii pitää vähän ruokalepoa ja lueskella varjossa vaikka Finlandia-voittaja Nenäpäivää. Nile Special alkaa toimia kunnolla iltapäivällä, ja yleensä suurin osa melojista suuntaa aallolle klo 16-17 maissa. Aurinko laskee ja päivällinen tarjoillaan seitsemältä, johon melonta on hyvä lopettaa. Nukkumaan mennään kunnon urheilijoiden tavoin usein jo yhdeksän jälkeen, elleivät funnelit sitten houkuttele pidempään iltaan. Saarella ei toisin sanoen voi oikein tehdä muuta kuin meloa, laiskotella, ottaa aurinkoa, uida, lukea, kuvata, syödä ja nukkua. Käy se näinkin.

Niilin kuuluisimmat peliaallot sijaitsevat noin kymmenen minuutin melonnan päässä Hairy Lemonista ylävirtaan. Nile Special-aallon mukaan nimetyssä koskessa on lisäksi kaksi muuta peliaaltoa, joista Club Wave on parempi ja Bell Wave holtittomampi. Useimmiten surffit Bellissä ovat enemmän tai vähemmän tahattomia (lukuunottamatta Juicea).

Aalloista Club Wave toimii yleensä aamuisin, jolloin vesi on vielä alhaalla. Päivällä yläjuoksun pato (tulevaisuudessa padot) juoksuttavat enemmän vettä, jonka pinta nousee iltaa kohden. Club muuttuu ilta kohden koko ajan holtittomammaksi ja nopeammaksi, mutta on surffattavissa myös melko korkealla vedellä. Muutoin Club on iso ja melko nopea aalto, jossa onnistuvat kaikki kuviteltavissa olevat liikkeet.

Club Wabe. Kuva: Juho Vaarala

Vajda pyörähtää Clubissa

Nile Special alkaa siis toimia iltaa kohden paremmin ja myös aaltoon pääsy helpottuu koko ajan, joskin köyttä tarvitaan vielä aika korkeallakin vedellä. Apuköydellä aaltoon surffaaminen on oma taiteenlajinsa, jossa varomaton satuttaa helposti olkapäänsä. Köysipojaksi löytyy aina joku lähikylien pojista. Tapana on, että viimeinen aallolta lähtijä maksaa köysipojalle illan työstä. Yleisöä aallolla riittää muutenkin runsaasti. Välillä aplodeja saavat paikallisten melojien lennokkaat ilmaruuvit, välillä muzungujen (=valkoinen mies) epäonnistuneet yritykset päästä aaltoon. Aallolta löytyy myös asiantuntevaa valokuvauspalvelua: lähikylästä kotoisin oleva koulupoika Ivan Ngovi ottaa todella hyviä kuvia melojien omalla kalustolla pientä korvausta vastaan.

Nile Special on nopea ja pomputtava ja ilmavat liikkeet ynnä holtittomat pyörähdykset onnistuvat helposti. Tällaiselle harrastelijamelojalle aalto on kuitenkin melko huuhtova ja yleensä surffit jäävätkin pariin kolmeen härveliin. Jonon ollessa pitkä meloimmekin suomais- ja ugandalaisvoimin usein myös illalla Clubia ja jotkut hurjat jopa Belliä. Kaikesta huolimatta Nile Special on loistava peliaalto. Ei haittaisi, jos sellainen löytyisi kotinurkilta.

Ugandan ykkösmeloja Ibra Mugembe ja ilmaruuvi

Bluntti Nile Specialissa. Kuva: Juho Vaarala

Juice näyttää pohjaa

Tuomas ja clean blunt. Kuva: Ivan Ngovi

Krisse hamuilee köyttä

Surffausta Nile Specialiin. Kuva: Ivan Ngovi.

Ivan

Yleisöä aallolla. Kuva: Ivan Ngovi.

Mukavaa vaihtelua pelimelontaan tuo kakkospäivän pätkän lasku Kalagalasta takaisin Hairy Lemoniin. Neljältä melojalta kyyti aamulla Kalagalaan maksaa 60 000 shillinkiä eli noin 20 euroa. Matkaa tulee 15 kilometriä, johon mahtuu muutama nimetön koski ja neljä isompaa koskea. Kalagalan jälkeen nämä neljä koskea ovat Vengeance (III), Hair of The Dog (III), Kula Shaker (III) ja Nile Special (III). Nile Specialin jälkeen alavirrassa on vielä Malalu, jossa on myös hyvä peliaalto. Malalu vaatii toimiakseen kuitenkin niin paljon vettä, että sitä ei ole usein viime vuosina melottu.

Kaikki alaosan kosket ovat huomattavasti pidempiä ja loivempia kuin yläosan köngäsmäiset kosket. Aallot ovat isoja ja virranrajat hyökyileviä. Jokaisessa koskessa on myös peliaaltoja, joista tunnetuin (Nile Special-kosken aaltoja lukuun ottamatta) on Hair of the Dog - kosken Mutts Nutts -aalto. Mutts Nutts toimii vain matalla vedellä ja on todella nopea.

Juice Kalagalassa

Krisse Hair of the Dogin akanvirrassa

Mutts Nutts Wave

Ehdin viettää Hairy Lemonissa vain neljä päivää, sillä velvoitteet kutsuivat Suomessa. Farouqin kyydillä pääsin ongelmitta kentälle ja matkalla sain kaupan päällisiksi päivitetyn tietopaketin Ugandan politiikasta, Kampalan infrastuktuurista, Ruandan heräävästä turismista, bensan hinnasta, naisten itsenäistymisestä ynnä monesta muusta ajankohtaisesta teemasta. Tuomas, Juho ja Krisse jäivät nauttimaan tropiikista vielä viikoksi, minkä kyllä olisi helposti itsekin Afrikassa vielä viihtynyt. Seuraavalla kerralla sitten!