Tuomas Bujagalin oikealla linjalla
Blogin päivittäminen Afrikan reissun jäljiltä on vähän viipynyt, mutta tässä on nyt viimeinkin jotain.
Olimme melomassa Ugandassa Valkoisella Niilillä tutun porukan eli Tuomas Vaaralan, Kristiina Anttilan ja Juho Vaaralan kanssa vuodenvaihteessa muutaman viikon. Oma matkani jäi tosin vähän muita lyhyemmäksi, sillä velvollisuudet Suomessa kutsuivat. Niilillä olisi kyllä viihtynyt helposti koko kuukauden. Vesi on lämmintä, kosket ovat suuria ja kuohuavia, luonto on kaunis ja ihmiset ovat ystävällisiä. Peliaallotkin ovat loistavia ja mikä parasta: ne toimivat koko ajan. Vaikka Bujagalin uusi pato tuhoaa osan parhaista koskista, on Ugandaan pakko luultavasti vielä palata. Onneksi kaikki peliaallot ja suurin osa koskista säästyvät padon vaikutuksilta.
Lensimme Entebbeen Helsingistä Munchenin ja Dubain kautta. Matka kului mukavasti Emirateksen viihdekeskuksen parissa Tetristä pelatessa, vaikka lentokenttäyö Arabiemiraateissa oli mennen tullen aika rassaava. Arabiankieliset kuulutukset soivat ainakin minulla päässä vielä Helsingissä. Muuten reittivaihtoehto on Suomesta Ugandaan tai muualle Afrikkaan lentävälle verrattain edullinen ja myös muutoin ihan mukava.
Entebbessä oli vastassa luottokuski Farouk, jonka kaltainen kontakti on Afrikassa kyllä arvokas. Farouk tekee paljon yhteistyötä safarituristien ja melojien kanssa, hänellä on hyvä kalusto ja ennen kaikkea hänen kanssaan sovittuihin hintoihin ja aikatauluihin voi luottaa. Aina tämä ei ole sanottua. Ihmiset yleensä ovat kyllä rehellisiä, mutta turismibisneksessä esiintyy jonkin verran valitettavaa lyhytnäköisyyttä ja helpon voiton tavoittelua. Yleensä hommat kyllä toimivat, etenkin jos hinnoista on sovittu etukäteen.
Ensimmäisen viikon vietimme Bujagalissa, joka on tähän asti ollut Valkoisen Niilin melonnan ja varsinkin koskenlaskun keskus. Bujagali sijaitsee Jinjan kaupungin pohjoispuolella, vain muutaman kilometrin päässä Victoriajärvestä ja Niilin alkulähteistä. Alueella on hyvin leppoisaa ja rauhallista. Aseistettuja vartijoita on kyllä kaikkialla, sillä uskonnollisen terrorismin uhka on varsinkin kesällä 2010 Kampalassa sattuneiden iskujen jälkeen otettu vakavasti koko maassa. Myös etniset jännitteet leijuvat ilmassa etenkin tulevien presidentinvaalien edellä. Pohjois-Ugandassahan on myös jatkuva sota lapsisotilaita värväävää LRA-sissiarmeijaa vastaan, mikä nostaa valmiustasoa epäilemättä myös muualla maassa. Turistille Ugandaa pidetään joka tapauksessa afrikkalaisittain varsin turvallisena matkakohteena ainakin nykytilanteessa.
Asuimme Eden Rockissa, joka on rauhallinen leirintäalue / mökkikylä aivan Niilin rantamilla ja toisaalta kivenheiton päässä Bujagalin kylänraitista. Paikkaa ei voi kuin kehua: ruoka on hyvää, henkilökunta ystävällistä ja tunnelma leppoisa. Matkaa kylälle on vain parisataa metriä ja Jinjaankin vain muutama kilometri. Jos on melonnan lisäksi kiinnostunut paikallisesta elämästä ja kulttuurista, voi Eden Rockia varauksetta suositella. Myös alajuoksun majoitusyritykset, kuten Hairy Lemon ovat viihtyisiä, mutta samalla aika eristettyjä paikallisesta elämästä.
Kesällä valmistuva patoallas hävittää Bujagalin kohdalla olevat kosket ja tekee Bujagalista koskimelojalle vähemmän kiinnostavan paikan, mutta yhä melonta onnistuu myös täältä käsin: matka-aikaa koskille tulee autokyydillä noin 20 minuuttia. Koskenlaskuyrityksetkin säilyttävät kylässä tukikohtansa, vaikka niiden toiminta osin siirtyykin uuden padon alle. Jos ja kun itse matkustan Ugandaan uudestaan, vietän joitain öitä myös Bujagalissa.
Niilin kosket alkavat heti Victoriajärven ja Owen Fallsin padon alapuolelta. Ensimmäinen osuus Owen Fallsilta Bujagaliin on helppoa ja pientä koskea, ja kumilautat käyttävätkin sitä tunnelmaan virittäytymiseen ja komentojen opetteluun.
Lensimme Entebbeen Helsingistä Munchenin ja Dubain kautta. Matka kului mukavasti Emirateksen viihdekeskuksen parissa Tetristä pelatessa, vaikka lentokenttäyö Arabiemiraateissa oli mennen tullen aika rassaava. Arabiankieliset kuulutukset soivat ainakin minulla päässä vielä Helsingissä. Muuten reittivaihtoehto on Suomesta Ugandaan tai muualle Afrikkaan lentävälle verrattain edullinen ja myös muutoin ihan mukava.
Entebbessä oli vastassa luottokuski Farouk, jonka kaltainen kontakti on Afrikassa kyllä arvokas. Farouk tekee paljon yhteistyötä safarituristien ja melojien kanssa, hänellä on hyvä kalusto ja ennen kaikkea hänen kanssaan sovittuihin hintoihin ja aikatauluihin voi luottaa. Aina tämä ei ole sanottua. Ihmiset yleensä ovat kyllä rehellisiä, mutta turismibisneksessä esiintyy jonkin verran valitettavaa lyhytnäköisyyttä ja helpon voiton tavoittelua. Yleensä hommat kyllä toimivat, etenkin jos hinnoista on sovittu etukäteen.
Auton pakkausta
Farouk ja Pekka viimeistelevät
Kampalan katuvilinää
Asuimme Eden Rockissa, joka on rauhallinen leirintäalue / mökkikylä aivan Niilin rantamilla ja toisaalta kivenheiton päässä Bujagalin kylänraitista. Paikkaa ei voi kuin kehua: ruoka on hyvää, henkilökunta ystävällistä ja tunnelma leppoisa. Matkaa kylälle on vain parisataa metriä ja Jinjaankin vain muutama kilometri. Jos on melonnan lisäksi kiinnostunut paikallisesta elämästä ja kulttuurista, voi Eden Rockia varauksetta suositella. Myös alajuoksun majoitusyritykset, kuten Hairy Lemon ovat viihtyisiä, mutta samalla aika eristettyjä paikallisesta elämästä.
Kesällä valmistuva patoallas hävittää Bujagalin kohdalla olevat kosket ja tekee Bujagalista koskimelojalle vähemmän kiinnostavan paikan, mutta yhä melonta onnistuu myös täältä käsin: matka-aikaa koskille tulee autokyydillä noin 20 minuuttia. Koskenlaskuyrityksetkin säilyttävät kylässä tukikohtansa, vaikka niiden toiminta osin siirtyykin uuden padon alle. Jos ja kun itse matkustan Ugandaan uudestaan, vietän joitain öitä myös Bujagalissa.
Mökki eli banda Eden Rockissa
Näkymä Niilille Eden Rockin portilta
Piällysmies Fred grillaa uudenvuoden ruokia
Eden Rock on siisti ja rauhallinen
Lähistöltä löytyy myös paikallisten ravintoloita: hintataso on edullinen
Kylänraittia
Usein kuvattu kyltti
Aseistetut vartijat, sotilaat ja poliisit ovat tavallinen näky Ugandassa. Terroriuhka on kasvanut ja myös sisäpoliittiset jännitteet ovat todellisia. Tilannetta kiristävät myös helmikuussa käytävät presidentinvaalit.
Perhe menossa uutta vuotta juhlimaan. Myös köyhät ugandalaiset pukeutuvat mielellään mahdollisimman hyvin.
Lapset ovat lähes aina iloisia, vaikka leluja tai sirkushuveja ei juuri ole
Länsimaisen kulttuurin vaikutus alkaa näkyä: tytöt ovat opetelleet poseeraamaan
Bujagalissa tai tarkemmin sanoen naapurikylä Kyabirwassa toimii myös Soft Power Education -hyväntekeväisyysjärjestön koulutuskeskus ja terveysklinikka. Turisti voi tehdä järjestölle vapaaehtoistöitä vaikka vain yhden päivän, jos aika ei muuhun riitä. Nettisivut ovat osoitteessa http://softpowereducation.com/
Sympaattinen Tony Bourke on yksi Soft Powerin vapaaehtoisista
Niilin kosket alkavat heti Victoriajärven ja Owen Fallsin padon alapuolelta. Ensimmäinen osuus Owen Fallsilta Bujagaliin on helppoa ja pientä koskea, ja kumilautat käyttävätkin sitä tunnelmaan virittäytymiseen ja komentojen opetteluun.
Suuremmat kosket alkavat Bujagali Fallsin kohdalta, jossa Niili haarautuu useaan kanavaan. Useimmin melottavia koskia ovat äärimmäisenä oikealla sijaitsevat Ribgage (III?) ja Bujagali Falls (IV). Ribgage on vähän matala mutta muuten aika helppo koski, jonka voi meloa useasta eri kohdasta. Meistä kukaan ei siinä sen kummemmin kolistellut. Ribgagen vieressä on The Hump, jota pidetään vaikeana ja ainakin vaarallisempana. Hump on lyhyt rykäys, jossa vesi virtaa könkäästä suoraan suurta kalliota päin. Itse Bujagali on suurten könkäiden sarja, jonka linjat ovat vauhdikkaita ja mukavia. Molemmilla tavallisesti melottavilla linjoilla on suuria pintahonttoja, joista toisinaan saa meloa läpi mutta jotka eivät pidättele melojaa paria kierrosta kauempaa. Lämpimässä vedessä tunnelma on kuin vesipuistossa. Harvemmin melottuja ja myös vaikeampi koskia ovat ns. takakanavat, joista helpompia ovat Blade Runner ja Brickyard ja vaikeampia Escape Hatch ja Widow Maker.
Ribgage ja The Hump
Bujagalissa
Krisse Bujagalissa
Juho ja allekirjoittanut oikean linjan alaosassa
Bujagali on myös suosittu matkailunähtävyys ja koskessa kaatuilulla onkin aina innokasta yleisöä. Turistien iloksi paikalliset myös uivat koskessa pelkän tyhjän kanisterin varassa. Taustalla on ilmeisesti vanha uskomus siitä, että joella asuu Bujagalin henki (Spirit of Bujabald), joka joskus näyttäytyy kelluvan ihmisen hahmossa. Kosken lähellä asuu myös vanha mies nimeltään Jaja Bujabald, jonka sanotaan olevan hengen 93. personoituma. Valitettavasti emme löytäneet Bujabaldia tällä reissulla. Miehen kerrotaan sanoneen, että alue kärsii vakavasti, jos uusi pato rakennetaan.
Bujagalin jälkeen joen oikealla on 50-50 (III), joka on tyypillinen Niilin yläosan koski: alussa on iso köngäs, jonka jälkeen seuraa kymmeniä metrejä hyökyilevää aallokkoa. Korkealla vedellä koskessa on myös iso peliaalto, mutta tällä kertaa vesi ei siihen riittänyt. 50-50 -kosken jälkeen seuraa pari nimetöntä pienempää koskea, joissa myös on surffiaaltoja ja Niilille tyypilliseen tapaan helposti kaatavia virranrajoja sekä yllättävästi kaatuilevaa aallokkoa. Pian joki jälleen haaraantuu myös kanaviin, joista äärimmäisenä oikealla ovat Surf City- ja Total Gunga -kosket, mutta niitä melotaan enää harvemmin. Silverbackin kohdalle tulevan padon rakennustyöt ovat nostaneet vedenpintaa niin, että aiemmin isot ja hauskat kosket ovat jääneet suurelta osin veden alle. Vasen Ugly Sisters-kanava puolestaan on tukittu myös padon rakennustöiden vuoksi.
Nimettömien koskien jälkeen melojan eteen avautuu rakenteilla olevan padon betoniseinä, jonka oikealla puolella joki katoaa horisonttilinjan taakse. Vuorossa on Silverback (IV), jota voi hyvällä omatunnolla luonnehtia mahtavaksi koskeksi. Koski alkaa ehkä 200 metriä pitkällä jyrkällä luiskalla ja huipentuu muutaman sadan metrin massiiviseen aallokkoon. Silverback on tunnettu siitä, että siinä pystyssä pysyminen edellyttää enemmän hyvää onnea kuin taitoa. Itse taisin meloa kosken yhden kerran kaatumatta: muilla kerroilla eskimoita tuli sitten yhdestä neljään. Vaarallinen koski ei oikeastaan ole, jos meloja vain pysyy kajakissaan. Uimarille hyökyävät virranrajat ja valkoinen vesi voivat kyllä tietää ei-toivottua aikaa pinnan alla.
Nimettömien koskien jälkeen melojan eteen avautuu rakenteilla olevan padon betoniseinä, jonka oikealla puolella joki katoaa horisonttilinjan taakse. Vuorossa on Silverback (IV), jota voi hyvällä omatunnolla luonnehtia mahtavaksi koskeksi. Koski alkaa ehkä 200 metriä pitkällä jyrkällä luiskalla ja huipentuu muutaman sadan metrin massiiviseen aallokkoon. Silverback on tunnettu siitä, että siinä pystyssä pysyminen edellyttää enemmän hyvää onnea kuin taitoa. Itse taisin meloa kosken yhden kerran kaatumatta: muilla kerroilla eskimoita tuli sitten yhdestä neljään. Vaarallinen koski ei oikeastaan ole, jos meloja vain pysyy kajakissaan. Uimarille hyökyävät virranrajat ja valkoinen vesi voivat kyllä tietää ei-toivottua aikaa pinnan alla.
Juice Silverbackissa. Kuva: Tuomas Vaarala
Turvameloja Silverbackissa. Kuva: Tuomas Vaarala
Surullinen uutinen melojille, koskenlaskuyrityksille ja monille paikallisille on siis se, että koko koskiosuus Bujagalista Silverbackiin jää kesäkuussa valmistuvan uuden vesivoimalaitoksen altaan alle. Uganda saa sähköä (myydäkseen sen epäilijöiden mukaan Keniaan rikkaille yrityksille), mutta samalla paikallinen turismi ja luonto saavat vakavan iskun ja melojat menettävät joitain maailman kiinnostavimmista koskista. Voimayhtiön antaman aikataulun mukaan Silverback suljetaan rakennustöiden vuoksi jo 15. helmikuuta. Koskenlaskuyrityksille jo tämä tarkoittaa toiminnan painopisteen siirtämistä Silverbackin alapuolisille koskille, jotka kyllä sinällään ovat hyviä sekä melontaan että koskenlaskuun.
Seuraavaksi: Silverbackin alapuoliset kosket Overtimesta Malaluun sekä Hairy Lemon. Tuomaksen blogista kannattaa lukea lisäkuulumisia.
Rantautumispaikat ovat aina täynnä pikkulapsia, jotka haluavat kantaa kajakkeja pientä maksua vastaan. 500 shillinkiä eli 17 senttiä on käypä taksa parin minuutin kannosta ja samalla noin neljäsosa ugandalaisen päivätulosta.
Luottokuski Kabujaavan kyydissä
Surullinen uutinen melojille, koskenlaskuyrityksille ja monille paikallisille on siis se, että koko koskiosuus Bujagalista Silverbackiin jää kesäkuussa valmistuvan uuden vesivoimalaitoksen altaan alle. Uganda saa sähköä (myydäkseen sen epäilijöiden mukaan Keniaan rikkaille yrityksille), mutta samalla paikallinen turismi ja luonto saavat vakavan iskun ja melojat menettävät joitain maailman kiinnostavimmista koskista. Voimayhtiön antaman aikataulun mukaan Silverback suljetaan rakennustöiden vuoksi jo 15. helmikuuta. Koskenlaskuyrityksille jo tämä tarkoittaa toiminnan painopisteen siirtämistä Silverbackin alapuolisille koskille, jotka kyllä sinällään ovat hyviä sekä melontaan että koskenlaskuun.
Bujagalin uusi pato, joka huuhtoo Silverbackin historiaan
Seuraavaksi: Silverbackin alapuoliset kosket Overtimesta Malaluun sekä Hairy Lemon. Tuomaksen blogista kannattaa lukea lisäkuulumisia.
hieno reppis!
VastaaPoista